Juha Hurmeen kuva Suomen sivistyneistöstä vuonna 1869

Juha Hurme, Making on Lea. Ohjaus Juha Hurme. Rooleissa Paavo Kinnunen, Jarkko Lahti, Vilma Melasniemi, Sara Melleri, Juho Milonoff ja Eeva Soivio. Kantaesitys KOM-teatterissa 2019.

Juha Hurmeen Niemi-kirja päättyy Ruotsin ajan loppuun, Suomen sotaan. Juha Hurmeen näytelmässä Making of Lea eletään vuotta 1869, jolloin Aleksis Kiven Lea-näytelmä ensimmäisen kerran esitettiin Helsingissä.

Hurmeen näytelmä kuvaa Lean harjoituksia, joihin näytti olleen todella vaikea saada porukkaa paikalle. Näytelmä kuvaa myös tuon ajan suomalaista sivistyneistöä, miten he suhtautuivat suomen kieleen sivistyskielenä ja erityisesti sitä, miten he suhtautuivat Aleksis Kiveen.

Juho Milonoff esittää Aleksis Kiveä, joka yrittää epätoivoisesti säilyttää näytelmätekstinsä ja muutkin kirjoittamansa tekstit. Niitä kun revitään vaikkapa hiiren kuivikkeeksi sen sijaan että luettaisiin. Näytelmän Aleksis Kivi ei kuitenkaan ole mikään nynnypoika vaan pitää puoliaan ja taistelee teksteistään.

Muita näytelmän henkilöitä ovat Emilie ja Kaarlo Bergbom, Emil Nervander, Charlotte Raa, August Ahlqvist, Agaton Meurman, Friedrich Everth ja palvelustyttö Lissu. Kaikki nämä puhuivat äidinkielenään ruotsia, joten suomenkielisen näytelmän esittäminen oli haaste kaikille, erityisesti ruotsalaiselle Charlotte Raalle.

Esityksessä puhuttiinkin paljon kielistä, ja koko esitys alkoi pitkällä saksankielisellä monologilla. Onneksi ”kielenkääntökone” käänsi henkilöiden puheet niin, että yleisö kuuli pääosin suomea. Esityksen lopussa Charlotte Raa mongertaa Lean loppumonologin hoono soomella, jota juuri ja juuri ymmärsi.

Making of Lea olisi voinut alkaa suoremmin näytelmän harjoituksilla. Nyt esityksen alussa oli jo mainittu saksankielinen monologi, kuorolauluja, ajan ”sivistyneiden” viisasteluja ja ties mitä kohellusta. Esitys alkoi kuitenkin vetää vasta sitten kun päästiin Lea-näytelmän harjoituksiin.

Ihmettelin kuitenkin harjoitusten oheen tuotuja lisukkeita, leijonaa, hiirtä ja lopussa vielä karhuakin. Tarkoittivatko nämä sitä, että ajan ihmiset mielsivät näytelmän eräänlaiseksi sirkukseksi, johon piti tuoda jotain näyttävää vai mikä niiden tarkoitus oli. Hiiri oli Kaarlo Bergbomin lemmikki, jota hän kävi tämän tästä sivelemässä.

Naiset kuitenkin yrittivät pitää järjestystä yllä. Emilie Bergbom ja Charlotta Raa paimensivat porukkaa harjoituksiin ja tekivät kaikkensa, jotta päästäisiin eteenpäin. Miehiä näytti kiinnostavan enemmän kurkunkostutus ja muu melskaaminen.

Ilmeisesti Juha Hurme halusi kertoa, kuin huteralla pohjalla suomalainen sivistys vuonna 1869 oli. Mutta halusiko hän kertoa myös siitä, kuinka huteralla pohjalla se on tänäkin päivänä? Näytelmän alaotsikko on nimittäin ”Suomalaisuuden puolella – ei ketään vastaan”.

Ainakin se halusi kertoa sen, että edelleen tarvitaan Aleksis Kiven kaltaisia rämäpäitä taistelemaan sen puolesta, minkä kokevat tärkeäksi. Pidin näytelmän Aleksis Kiven hahmosta. Tämä hahmo ei kuvia kumarrellut, ja niinpä hänelle kävi niin kuin kävi.

Ritva Sorvali