Patriarkkaan on vaikea päästä sisälle

Juha Jokela, Patriarkka. Ohjaaja Tiina Luhtaniemi. Rooleissa: Hannu Kivioja, Nina Petelius-Lehto, Petteri Hautala, Emma-Sofia Hautala, Panu Poutanen, Tiina Winter, Satu Taalikainen, Juha Hippi, Mirja Kuivalainen ja Sami Kosola. Esitys Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä 10.11.2018.

Juha Jokelan Patriarkka kertoo eri-ikäisistä suomalaisista, heidän haaveistaan, kompromisseistaan ja pettymyksistään. Miehet ovat työskennelleet pääosin rakennus- ja energia-alalla, naiset opettajina, tutkijoina ja virkanaisina.

Sekä keskeisessä ruokapöytäkohtauksessa että muutenkin ikämiehet meuhkasivat kovaäänisesti miehuuttaan ja projektejaan, suorastaan musersivat muut alleen. Nämä miesten luennointikohtaukset olivat turhan pitkiä, heidän asiansa tuli yleensä selväksi jo puolivälissä kohtausta. Miehet myös pelasivat tämän tästä shakkia ja puhuivat siitä.

Suurin osa kohtauksista esitti nykyaikaa, mutta pääparin nuoruus ajoittui jonnekin 1970-luvulle. Tuolloin aviomies (Hannu Kivioja) viipyili kuukausia ja vuosia ulkomaankomennuksella ilmeisesti Irakissa. Pysäyttävä oli eräs hänen puhelunsa sieltä: hän oli ollut yleisönä, kun maan diktaattori oli teloituttanut neljä miestä.

Näytelmän viesti tuntui olevan, että miehet melskaavat maailmalla ja myös kotona, naiset istuvat hiljaa seinänvierustoilla ja kestävät tämän kaiken, paitsi jotkut nuoremmat. Kiinnostavinta oli kuitenkin juuri tämä naisten elämä. Kun Nina Petelius-Lehdon esittämä Virpi sanoo, että hän ei pysty rakastamaan lapsiaan eikä lastenlapsiaan, katsoja varmasti kiinnostuu.

Kun nuori Virpi (Emma-Sofia Hautala) valittaa puhelimessa miehelleen Irakiin, että hän ei kestä enää, että hän vain huutaa lapsille, mies ei kuule. Mies puhuu omaa asiaansa. Väliajan jälkeen vanhempi Virpi sanoo kuolettaneensa tunteensa ja että paha on sitä, että painajaisista alkaa tulla normaalia todellisuutta.

Kouvolan Teatterin Patriarkan ensimmäisessä kohtauksessa oli draaman sykettä, mutta sitten tulikin muutama kohtaus, josta sitä sai etsimällä etsiä. Mietin katsoessani, että olisiko alkupuolen henkilöiden tilanteet voinut esittää muutenkin kuin nähdyllä tavalla peräkkäin?

Patriarkassa on valtavasti asiaa, mutta näin asiallisesti esitettynä se on katsojan kannalta todella vaativa näytelmä. Tässä tulkinnassa korostui miesten ja naisten ero ja jonkin verran myös sukupolvien väliset ristiriidat, mutta olisiko näytelmässä ollut joitain muitakin kerroksia? Mene tiedä.

Koska useimmiten näyttämöllä on vain muutama henkilö, olisiko tämä näytelmä sopinut jopa paremmin pienelle näyttämölle? Nyt näyttämällä oli ajoittain tilaa hieman liikaakin, etenkin, kun lavastus oli kohtuullisen pienessä roolissa.

Ritva Sorvali