Vuosi 1918 kiinnostaa edelleen
Kouvolassa on järjestetty kiitettävästi luentoja vuoden 1918 tapahtumista. Harmi vain, että aina ei ole ymmärretty järjestää luennoille tarpeeksi tilaa. Ainakin kahdelle luennolle olen rynninyt sisään viimeisten joukossa noin puoli tuntia ennen luennon alkua. Tuolloinhan yleisö yleensä vasta rupeaa tulemaan paikalle. Nyt suurin osa normaaliin tuloaikaan tulleista on jäänyt ulkopuolelle.
Vietämme historiamme rankimman vuoden satavuotismuistoa. On täysin luonnollista, että ihmiset ovat kiinnostuneita luennoista, joissa puhutaan kansalaissodan tapahtumista. Tutkimuksiakin on ruvettu tekemään vasta myöhemmin, kun aluksi piti olla vuosikymmeniä hiljaa, piilotella, hävetä, katkeroitua. Eli vuoden 1918 tapahtumien tutkimus on paljolti uutta suomalaista historiantutkimusta.
Kuulemieni luentojenkaan mukaan pahinta ei ollut itse sota vaan sen lieveilmiöt ja etenkin jälkiseuraukset. Molemmilla puolilla oli henkilöitä, jotka käyttivät saamaansa valtaa ja aseita myös oman kostonsa välikappaleina ja kirjaimellisesti toisten pään menoksi. Hävinneet punaiset saivat tästä rangaistuksensa jo aikanaan joko Suomessa tai myöhemmin Neuvostoliitossa.
Mutta valkoiset pyövelit otti tuolloinen valtiovalta suojelukseensa eikä heitä ole rangaistu millään tavalla. Monet heistä on nostettu jopa kansakunnan kaapin päälle esikuviksi meille kaikille. Tämä asia hiertää edelleen Suomessa; miksi jotkut ovat saaneet sumeilematta tappaa jopa naisia ja lapsia ilman mitään rangaistusta? Tällaisia asioita ei muutamassa sukupolvessa unohdeta.
Koska Suomen valtion edustajat ovat aikanaan päättäneet, että esimerkiksi vuoden 1918 vankileirien tapahtumista ei rangaista ketään, helpottaisiko tilannetta, jos valtio nyt juhlavuonna pyytäisi anteeksi noita tapahtumia. Tuolloin valtio myöntäisi tapahtuneet tosiasiat, joita uusi historiantutkimus yhä vahvemmin kaivaa esille.
Tuolloin meidän olisi helpompi jatkaa yhtenäisensä kansana eteenpäin ja yrittää välttyä joutumasta uudelleen vastaaviin tilanteisiin.
Ritva Sorvali
Kouvola