En pysynyt Remeksen perässä

Ilkka Remes, Kiirastuli. WSOY 2016.

Tartuin Ilkka Remeksen viimeisimpään kirjaan Kiirastuli, koska olin lukenut, että siinä käsitellään tiedonvälitystä, trollausta ja muuta lähinnä netissä tapahtuvaa ihmisten maineen tahraamista.

Sitä Kiirastulessa käsitelläänkin. Alussa pilataan maahanmuuttajien mainetta osoittamalla kirkonpoltto heidän tekemäkseen, vaikka tekijät olivat ihan muita. Maahanmuuttaja-asia kuitenkin unohtuu, kun Venäjän Suomesta vaatimat tukikohdat ja amerikkalaisten joukkojen tänne vyöryminen täyttävät kirjan sivut.

Kirjassa eletään lähitulevaisuudessa, Juha Sipilä on edelleen pääministeri ja Maria Lohela eduskunnan puhemies. Suomessa näyttää olevan kannatusta sekä venäläisen että amerikkalaisten täällä ololle. Tiedotusvälineissä käydään taistelua siitä, kumpia pitäisi enemmän suosia tai inhota. Kaikki yrittävät mustata inhokkiensa mainetta ja taas kirkastaa omien suosikkien kuvaa.

Kiirastulessa on niin monta tahoa ja toimijaa, että tipahdin kärryiltä. Lisäksi mielenkiinto lopahti, kun huomasin, että en saa selvää siitä, keihin henkilöihin voin luottaa, jotta voisin kiinnostua heidän hyvinvoinnistaan. Ainoa pari, josta pelkästään nimien perusteella aloin kantaa huolta, oli yksinhuoltaja Johannes ja tämän pikkuinen Hilma-tytär.

Valtava henkilömäärä rasittaa tämän tyyppisten kirjojen lukemista. Se myös pinnallistaa kerronnan, koska tällä menolla juuri kukaan henkilöistä ei voi tulla lukijalle kovin läheiseksi. Onneksi tässä kirjassa oltiin koko ajan Suomessa ja suurimman osan aikaa jopa Helsingissä. Se helpotti lukemista.

Ritva Sorvali