Onko elämä sattumien summaa?

Selja Ahava, Taivaalta tippuvat asiat. Gummerus 2015. Vuoden 2015 finlandiaehdokas.

Taivaalta tippuu monenlaisia asioita. Sieltä tippuu jäälohkare Saaran äidin päähän, Annu-täti voittaa lotossa kaksi kertaa päävoiton, johonkuhun iskee salama viisi kertaa. Nämä ihmiset koetaan merkityiksi. Tässä kirjassa heidän elämälleen etsitään selitystä.

Aluksi Saara etsii selitystä äitinsä kuolemaan. Saara sekä Pekka-isä muuttavat tapahtuman jälkeen Annu-tädin kartanoon ja yrittävät saada elämästä otteen sitä kautta. Saaralle sanotaan, että aika parantaa haavat, mutta Saara ei halua että aika parantaa liikaa. Saara haluaa muistaa äitinsä.

Niinpä kirjan ensimmäisessä ja pisimmässä luvussa Saara muistelee äitiään eri tilanteissa, tavallisessa arjessa, omenapuussa, millainen äiti on aamuisin, millaiset sormet ja varpaat äidillä on, millainen ääni äidillä on, millainen äiti on töissä ja millainen äiti on hienona. Nämä muistelukset on erotettu tekstistä eri fontilla.

Pekka-isä ei meinaa päästä ollenkaan vaimonsa kuoleman yli. Sisar Annu-täti kartanoineen ja lampaineen on sekä Pekan että Saaran tukipylväs. Niinpä näistä kertova kirjan ensimmäinen pitkä luku onkin kaikkein mielenkiintoisin luku. Kirjan loppuosassa näkökulma hajoaa eri suuntiin ja myös aiheet hajoavat.

Aluksi pääperhe asuu Sahanpurutalossa, sitten he muuttavat Annu-tädin kartanoon ja lopussa taas Sahanpurutaloon. Molemmissa taloissa tehdään remonttia remontin perään, ja kuitenkin kaikki ihmiset ovat jollain lailla irti maasta. Annu-tätikin lähtee maailmalle ja jättää kaiken.

Taivaalta tippuvat asiat sisältää hyviä välähdyksiä yhden perheen elämästä, mutta minun oli vaikea tavoittaa siitä kokonaisuutta. Mitä se oikein halusi sanoa? Sitäkö että elämä on sattumien summa, me emme voi mitään kohtalollemme.

Mutta jos näin on, miksi Hercule Poirot kuitenkin pitkin kirjaa ratkoi rikoksia ja löysi niihin aina järkevät selitykset?

Ritva Sorvali