Äidin ääntä ei pääse pakoon

Äidin ääntä ei pääse pakoon

Saara Turunen, Rakkaudenhirviö. Tammi 2015. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja 2015.

Rakkaudenhirviö kertoo Itä-Suomesta kotoisin olevasta nuoresta naisesta, joka etsii itseään ensin Helsingistä ja sitten eri puolilta Eurooppaa ja lopulta Amerikan mantereeltakin. Nainen kokee suomalaisen negatiivisuuden luotaantyöntävänä ja olettaa löytävänsä muualta iloa ja vapautta elämäänsä.

Lapsuuden kuvaukset nähdään pitkälti perheen äidin silmin. Äiti pitää kynsin hampain kiinni tavallisuuden ihanteesta ja syöttää tätä lapsilleenkin. Ihmisen ei tarvitse olla muuta kuin tavallinen, niin hän pärjää. Ei saa erottua joukosta millään lailla eikä etenkään kuvitella olevansa jotain. Äiti tietää miten sille käy, joka kuuseen kurkottaa.

Oikeastaan romaanin minä päähenkilö juoksee koko ajan pakoon äidin opetuksia. Mutta äiti pysyy matkassa, vaikka missä olisi. Vaikka tämä nuori nainen olisi Lontoossa tekemässä kerrosvoileipiä, Espanjassa lastenhoitajana, Saksassa palelemassa kylmässä hotellissa, yksinäisenä Pariisin kaduilla tai Meksikossa ostamassa hääpukua, aina jossain vaiheessa ajatukset lipsahtavat äitiin.

Kerronta eteneekin tavallaan ajatuksenvirran tyyliin. Kirjailija kuvaa usein tarkkaan paikan, johon tullaan ja sen ilmapiirin. Päähenkilö kulkee pitkin seiniä, usein rohkeamman kaverinsa Lauran vanavedessä. Meni päähenkilömme minne hyvänsä, alussa hän on kiinnostunut asioista, mutta pian tilanne muuttuu. Hän alkaa kaivata muualle. Ja niinpä hän taas vaihtaa maisemaa.

Realismin lomaan on punottu runsaasti unia ja maagisen tuntuisia kuvia lapsuudesta. Tällaisia toistuvia kuvia ovat Jumala polttamassa tupakkaa ja lehmä, joka ilmaantuu peiliin usein kun nainen sovittelee uusia vaatteita. Nämäkin liittyvät siihen, että nainen haluaa paeta taustaansa, mutta se tunkee mukaan joka käänteessä. Juuriaan ei pääse pakoon.

Pidin Saara Turusen rohkeudesta, huumorista, tarkoista havainnoista, mielialojen erittelystä, kerrontapojen vaihtelusta ja siitä itsensä likoon panemisen voimasta, joka syntyy, kun lukija alkaa luottaa kirjailijaan. Kun kirjailija kertoo asiat niin kuin ne ovat, niihin on helppo samaistua.

Ritva Sorvali

 


Tags: