Paavo hyökkää ennakkoluulojemme kimppuun

Paavo 1,5, täysin erilainen adoptiotarina. Kirjoittanut Michael Druker, suomennos Salla Simukka, ohjaus Eero Hasu. Rooleissa Janne Palin, Arto Käki ja Jalmari Hakaniemi. Esitys Kuusankosken teatterissa 31.10.2015.

Paavo 1,5 on ensisijaisesti miesten juttu, kaikki kolme roolia ovat miesten rooleja. Kyseessä on myös homoutta käsittelevä näytelmä, sillä adoptiolasta haluava pariskunta on miespari. Kun pariskunnalle lähetetty adoptiolapsi Paavo onkin jo murrosiässä, tunkee näytelmään myös nuorisokysymys, vaikeissa oloissa kasvaneen Paavon ristiriidat.

Kaikki näytelmän henkilöt suhtautuvat toisiinsa ennakkoluuloisesti. Miehet suorastaan pelkäävät uhkaavasti käyttäytyvää Paavoa, ja Paavo ei voi sietää homoutta. Sekä kyseinen miespari että Paavo ovat kukin tahoillaan joutuneet taistelemaan tiensä tähän pisteeseen. Puhelimen päässä omia ennakkoluulojaan latelevat pariskunnan miesten äidit.

Hyvältä tuntui sekin, että miespari riiteli kuten kuka tahansa pariskunta. Riitaa syntyi työnjaosta, haisevasta hengityksestä tai suhtautumisesta Paavoon. Kun Paavon puheeseen alkoi vähitellen ilmaantua muutakin kuin kirosanoja, ja kun puolin ja toisin uskaltauduttiin katselemaan ja kuuntelemaan toisiaan, tilanteessa alettiin nähdä myös myönteisiä puolia.

Paavo on räväkkä näytelmä, henkilöt mäiskivät toisiaan sanoilla. Tämä on varmaan osaltaan Salla Simukan elävän suomennoksen ansiota. Mutta juuri tällaisena Paavo on virkistävä näytelmä. Paavon henkilöt eivät ole mitään kiiltokuvia, mutta kun ihminen tarvitsee toista ihmistä, tähän tarpeeseen nämä kaikki pystyvät vastaamaan. Merkittävää on henkilöiden muuttuminen esityksen aikana.

Parasta Paavossa on selkeä tarve käydä meidän ennakkoluulojemme kimppuun. Ehkä selkeimmin näitä ravisutteli Jalmari Hakaniemen esittämä nuorisorikollinen Paavo.

Ritva Sorvali