Komea pukukavalkadi pienellä näyttämöllä
Louisa May Alcott, Pikku naisia. Ohjaus, dramatisointi ja suomennos Hannu Tuisku. Lavastus Henrik Timonen, puvut Anu Reijonen ja Niina Skinnari, äänet Alejandro Olarte, valot Heimo Hiltunen. Esitys Kouvolan Teatterin pienellä näyttämöllä 11.4.2015.
Kun olin katsellut Kouvolan Teatterin eteisaulassa Pikku naisten laajahelmaisten pukujen kuvia ja kun silmäilin käsiohjelman noin 20 näyttelijän nimilistaa, tuntui mahdottomalta, että nämä kaikki mahtuisivat pukuineen teatterin pienelle näyttämölle. Mahtuivat kuitenkin, vain loppukumarruksissa näkyi pientä ahtautta, muuten esitys soljui tilan suhteen aivan luontevasti.
Pikku naisia kertoo perheestä, jossa on neljä aikuisikää lähentelevää tytärtä, perheen isä on sodassa, Pohjois-Amerikan sisällissodassa (1861-1865). Näytelmän pohjana oleva romaani on julkaistu vuonna 1868. Sodan syistä esityksessä ei juuri puhuta, tyttöjä kiinnostaa kuitenkin itsenäisyys ja vapaus sekä naisen aseman parantaminen.
Tyttöjen määräilevää rikasta tätiä (Hannele Laaksonen) kiinnostaa kaikkein eniten tyttöjen tottelevaisuus ja naimisiinmenotilanteessa sulhasen rikkaus tai asema. Täti antaakin esityksessä tyttöjen itsenäisyyspyrkimyksille hyvän vastuksen.
Esityksessä on 13 paikallista nuorta sekä kuusi Kouvolan Teatterin näyttelijää. Ammattinäyttelijät vetävät aikuisroolit, toisilla niitä on useampiakin. Tyttöjen vanhempien lisäksi näytelmässä on ainakin naapurin isäntä, opettaja, lääkäri sekä palvelijoita.
Esityksen sujumista helpotti joustava ja pelkistetty lavastus. Seinät liukuivat ees ja taas ja hyvin suunniteltu pöytärakennelma toimi monessa tarkoituksessa. Niinpä juuri mitään ei tarvinnut tuoda eikä viedä vaan koko tila toimi milloin tanssisalina milloin kotina tai pihana.
Paitsi että nuorten esittäjät ovat paikallisten koulujen oppilaita, myös osan juhlapuvuista ovat tehneet paikallisen Kymenlaakson ammattikorkeakoulun opiskelijat. Silmänruokaa esityksessä onkin melkoisesti, tytöt vaihtavat pukuja tämän tästä.
Hannu Tuiskun ohjaus käyttää tilaa reunasta reunaan. Tanssikohtauksiinkin pieni näyttämö taipuu kohtalaisesti. Todennäköisesti mukana olo ammattiteatterin esityksessä on nuorille mieleen jäävä kokemus. Ja todennäköisesti esitys houkuttelee teatteriin nimenomaan nuoria katsojia, sillä nuorten asioista on kyse – vaikkakin yli 100 vuotta sitten eläneiden nuorten asioista.
Esitys onkin eräänlainen kuvaelman oloinen kurkistus menneisyyteen, amerikkalaisten nuorten elämään ennen nykyajan keksintöjä. Kirjeet ja tuolloinen uusi keksintö sähkösanoma toimivat viestinviejinä.
Ritva Sorvali