Tappajakin kuolee – ihmisenä

Sirpa Kähkönen, Graniittimies. Otava 2014. Finlandiaehdokas vuonna 2014.

Sirpa Kähkösen Graniittimies kertoo ainakin siitä, että työ muovaa ihmistä. Jos tekee pahoja tekoja, kovia tekoja, muuttuu itsekin pahaksi ja kovaksi, jopa graniitiksi kuten kirjan nimihenkilö. Näitä kovia tekoja joutuivat ihmiset tekemään esimerkiksi sotien välisessä Neuvostoliitossa. Sirpa Kähkönen tukeutuu kuvauksessaan myös oman sukunsa tarinoihin.

Kirja alkaa talvesta 1922, jolloin joukko suomalaisia nuoria hiihti Neuvostoliittoon paremman elämän toivossa. Kansalaissota oli käyty ja sen jälkiselvittelyt jakoivat kansaa. Punaisella puolella olleille ei näyttänyt löytyvän Suomesta töitä. Niinpä lähdettiin korpien ja soiden poikki etsimään parempaa elämää idästä.

Kirjan alkupuoli oli kohtuullisen sekavaa kulkemista sinne tänne. Ilmeisesti kirjailija halusi ihan konkreettisesti laittaa lukijankin tuohon sekavaan tilanteeseen, jossa kuvatut nuoret tuolloin olivat. Kun päästiin lukuun Leningrad, kirja alkoi avautua eri tavalla.

Jonkin aikaa päähenkilöt pystyvät työskentelemään kohtuullisen normaalisti. Olot ovat ankeat, mutta Ilja ja Klara tekevät työtä ja pystyvät auttamaan vielä huonommassa asemassa olevia kuten katulapsia. Klara opettaa katulasten koulussa. Kiistellään teorian ja käytännön eroista, pyhittääkö hyvä tarkoitus keinot? Jossain vaiheessa nämä aatteelliset kiistat työntyvät myös pariskunnan väleihin.

Vähitellen ihmisiä alkaa hävitä eikä juuri keneenkään pysty enää luottamaan. Tämä tilanne kiihtyy, kun tullaan 1930-luvulle. Tavallaan koko yhteisö on ikään kuin myrkytetty. Kun jonkun sukulainen on viety jonnekin tai karkotettu, jäljelle jääneet sukulaiset pelkäävät koko ajan, koska heille kostetaan tämän karkotetun ”synnit”. Rangaistuksen pelossa toisten auttaminenkin on riskipeliä.

Tarina pysyy lähes koko ajan Pietarin, Leningradin, liepeillä. Kaupunkilaiset pelkäävät toisiaan, kyräilevät toisiaan. Tähän heidät on ajanut utopia paremmasta maailmasta. Hyvä teoria on muuttunut ihmisten käsissä irvikuvakseen. Kun ihmiset pakotetaan tappamaan toisiaan, ei kenenkään ole hyvä olla. Ihmiset alkavat peloissaan käpertyä kasaan, muuttua kiveksi, graniitiksi. Hurja tarina.

Ritva Sorvali