Farssi on vauhdin ja tilannetajun juhlaa

Marc  Camoletti, Älä pukeudu päivälliselle. Suomennos Mikko Viherjuuri, ohjaus Markku Kekki. Rooleissa: Eeva Kotilainen, Antero Raanoja, Piitu Johansson, Timo Hopponen, Jaana Kurittu ja Timo Kurittu.  Anjalankosken teatterin ensi-ilta pe 13.3.2015.

Älä pukeudu päivälliselle on farssi, jossa ainakin osa henkilöistä yrittää esittää muuta kuin on, osaa luullaan vääräksi henkilöksi ja loput valehtelevat muista syistä. Tästä keitoksesta syntyy sellainen valheiden sotku, että siitä eivät lopussa ota enää selvää niiden puhujatkaan.

Alussa Antero Raanojan esittämä talon isäntä on lähettämässä vaimoaan äitinsä luokse. Mutta kun puhelin soi ja vaimo ryntää vastaamaan, hänelle selviää pikimmiten, että ei miehellä ole tarkoituskaan viettää hänen poissa ollessaan rauhallista koti-iltaa vaan aivan muut suunnitelmat. Niinpä vaimo päättää jäädä kotiin.

Kun miehen tilaamaa porukkaa alkaa lappaa taloon, täytyy kaikkien tulemiselle löytyä järkevä ja moraalinen selitys. Tästä rupeaa valheiden verkko kutoutumaan eikä tällä tiellä loppua näy. Kun kahden taloon tulevan naisen nimet vielä muistuttavat tosiaan, Suzanne ja Suzette, sotku on entistä syvempi.

Farssi sujui pääosin vauhdikkaasti. Muutaman kerran ajattelin, että olisiko joku voinut tulla nopeammin sisään ja että olisiko jokin kohtaus voitu esittää vauhdikkaammin. Kun farssissa ei ole tarkoitus pohtia syntyjä syviä vaan saattaa ihmisiä yhä uudelleen yllättäviin ja kiusallisiin tilanteisiin, vauhti on kaiken a ja o.

Kun alusta alkaen oli itsestään selvää, että talon isännälle oli tulossa naisvieras, ei sänkyhommien elekieltä olisi edes tarvittu. Kaiken energian olisi voinut käyttää tilanteista selviytymiseen, kasvojen säilyttämiseen. Timo Hopponen ystävän roolissa esitti parhaiten farssia tässä mielessä. Hän oli ihan oikeasti vähän väliä tiukan paikan edessä ja yritti parhaansa mukaan vain selviytyä.

Myös Timo Kurittu reteässä pienessä roolissaan esityksen lopulla oli aivan tosissaan. Hän tuli hakemaan vaimoaan ja ihmetteli syystäkin porukan puheita. Ehkä juuri se kaipaa vielä pientä entraamista, että farssissa ollaan koko ajan tosissaan.

Farsseilla on tapana parantua esityskertojen myötä. Niin uskon tällekin esitykselle käyvän, sillä ainekset tähän kaikkeen ovat olemassa. Joten esityskertojen lisääntyessä repliikit sujuvoituvat, vauhti lisääntyy, tilanteet nopeutuvat. Huvittavia tilanteita oli jo ensi-illassa melkoinen määrä.

Ritva Sorvali