Pohjalla tarjoaa pohdiskeltavaa tuutin täydeltä

Maksim Gorki, Pohjalla. Suomennos Sami Parkkinen, ohjaus Janne Reinikainen, sovitus Eva Buchwald ja Janne Reinikainen. Esitys Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 3.12.2014.

Kansallisteatterin esitys Pohjalla kertoo laitapuolen kulkijoista, jotka asuvat jossain kellarihuoneistossa, siis pohjalla. Mutta esitys ei suinkaan matele pohjalla vaan räiskähtelee eri suuntiin ja tarjoaa katsojan aisteille todella mielenkiintoisen parituntisen.

Ainakin kymmenkunta ihmistä nukkuu ikään kuin samassa tilassa ja heräilee esityksen alussa vähitellen uuteen päivään. Esitys on kuin sinfonia, sillä siellä sun täällä kuuluu kuorsausta, rykimistä tai heräämisääniä. Alussa menee varmaan 15 minuuttia tähän uuteen päivään kohottautumiseen.

Kun päästään hereille, ihmisiä tulee ja menee. Joku uusi asukas aloittaa virren, johon jotkut saattavat yhtyäkin, mutta lopulta joku hermostuu ja käy veisaajaan kiinni. Joku saattaa aloittaa jonkin kansanlaulun, jota ruvetaan yhdessä laulamaan ja myös tanssimaan. Väliin meno on hyvinkin riehakasta, välillä keskitytään hitaasti johonkin pieneen piiperrykseen.

Pohjalla-esitys tarjoaa koko ajan jotain uutta. Asioita tapahtuu jopa samanaikaisesti, aina en tiennyt mihin olisin katsonut. Kaikkia esityksen ratkaisuja en välttämättä ymmärtänyt, mutta koko ajan seurasin kiinnostuneena tilanteita. Alun sinfoninen rakenne jatkui oikeastaan koko ajan, kun edellinen tilanne alkoi laatua, toisessa nurkassa puhkesi käyntiin uusi meininki.

Ja vaikka porukka koostui varkaista, juopoista ja korttihaista, replikointi pohti ihmisen osaa elämänsä keskellä: olemmeko me kuin lastut laineilla vai voiko joku hullu nostaa ylös soihdun, jolla johdattaa ihmiskunnan valoon? Pohjalla on kirjoitettu 1902, jolloin erilaiset aatteet taistelivat ihmisten mielissä myös Venäjällä. Oli hienoa olla todistamassa tätä pohdintaa.

Ritva Sorvali