Pojasta mieheksi kesällä 1972

Olli Jalonen, Miehiä ja ihmisiä. Otava 2014.

Oli Jalonen kuvaa uusimmassa kirjassaan putkifirman kesää 1972 siellä kesätöissä puurtavan 17-vuotiaan pojan näkökulmasta. Poika asuu kyseisen kesän työpaikan pihalla seisovassa matkailuvaunussa kehitysvammaisen Reijon eli Rekun kanssa ja joutuu ottamaan kantaa myös Rekun elämään. Eletään jossain Hämeenlinnan suunnalla, pienellä paikkakunnalla.

Nimi Miehiä ja ihmisiä tuo mieleen Steinbeckin kirjan Hiiriä ja ihmisiä, jossa on samantyyppinen parivaljakko, eli vahva mutta hieman yksikertainen Lennie vaeltaa pitkin Amerikkaa kaverinsa kanssa. Jalosen kirjassa luetaan kirjaa Hiiriä ja ihmisiä, joten näillä on selkeä yhteys.

Kirjan nuori mies katselee ja kuuntelee miesten maailmaa ja yrittää löytää siinä paikkaansa. Puhutaan Vennamosta ja Kekkosesta ja urheilusta, onhan olympiakesä. Viikonlopuksi useimmat ostavat pullon tai kaksi. Osa pysyy kiltisti vaimon hoteissa, mutta toiset harrastavat irtiottoja ja naisasioissa he antavat auliisti neuvoja myös työpaikan nuorukaiselle.

Naiset tietenkin kiinnostavat ja vaikka poikamme yrittää parhaansa mukaan sekä kuunnella että katsella muiden miesten otteita ja lukea kirjoista tietoa siitä, miten naista pitäisi kohdella, hän kokee olevansa ymmällä. Miten ihmeessä noita olentoja pitäisi lähestyä? Edes pomo-Lampinen ei ole varma, mutta antaa kuitenkin joitain vinkkejä, ainakin sen, että niiden kanssa on koko ajan oltava varpaisillaan.

Nuorukaista kasvattaa myös kämppis-Reijon tilanne, johon hän joutuu aktiivisesti puuttumaan. Poikaa vaivaa myös isän sairaus, isän vanheneminen ja luopuminen. Miten isään osaisi puhaltaa elämänhalua, kun tämä kulkee ikään kuin sivuraiteella.

Oli hienoa lukea siitä, miten epävarma 17-vuotias poika on joka suuntaan, tai oli ainakin vuonna 1972. Mutta kaiken haalimansa tiedon ja kesän kokemusten jälkeen hän kasvaa, hän uskaltaa, hän uskaltaa jopa vanhempiensa silmien alla tehdä omat ratkaisunsa. Hieno kehityskertomus.

Ritva