Työtä päin laajeni maailmanlaajuiseksi

Laura Haapala- Satu Linnapuomi, Työtä päin. Ohjaaja Satu Linnapuomi. Rooleissa: Sami Kosola, Hannele Laaksonen, Ilmo Ranne, Jaana Raski, Raimo Räty, Satu Taalikainen ja Elina Ylisuvanto. Esitys Kouvolan Teatterissa 15.11.2014.

Paikallisesta työttömyydestä ja poliittisesta tilanteesta virinnyt esitys Työtä päin laajeni väliajan jälkeen koko maailman ongelmien selvittelyksi.

Esityksen alkupuoli pitäytyi kotoisissa ongelmissa. Tehtaita on suljettu, keskusta näivettyy, ihmiset yrittävät löytää uusia työpaikkoja tai muuta uutta suuntaan elämälleen. Omilla nimillään esiintyvät täkäläisistä vain valtuuston puheenjohtaja Harri Helminen ja hallituksen puheenjohtaja Jari Larikka. Muut esityksessä vilahtavat nimet kuuluvat valtakunnan tason poliitikoille tai yhteiskuntatutkijoille.

Alkupuolella parasta oli työttömien tilanteen kuvaus, kurdimiehen tilanne, vatsatanssi, tappelu päättäjien kanssa ja valituskuoro. Kouvolan kaupungin säästötoimista, eri suuntiin vetämisestä, virkamiesten tilanteesta ja kaupungin työntekijöiden tilanteesta olisi löytynyt huomattavasti enemmänkin täyttä asiaa.

Niinpä yllätyin kun väliajan jälkeen unohdettiin Kouvola ja lähdettiin maailmalle ja vielä vuoteen 2050 eli tulevaisuuteen. Tuolloin ilmastonmuutos oli jo aivan eri mittakaavassa kuin nykyisin, ja eriarvoistuminen nykyistä pitemmällä. Nämä ovat tärkeitä asioista, valtavan tärkeitä, mutta pystyykö yksi esitys hoitamaan tällaisen asiavyörytyksen?

Loppupuoli olikin enemmän keskustelua tärkeistä yhteiskunnallisista asioista kuin näytelmä. Parhaiten loppupuolelta jäi mieleen nuorisomusikaali, jossa nuoret ikään kuin omin sanoin kertoivat työtilanteestaan. Lavastuksesta jäi loppupuolelta mieleen kaunis paperilintuaiheinen ryijyteos, joka valaistuva levisi koko näyttämölle.

Näyttelijät taipuivat moneksi. Etenkin Satu Taalikainen muuntui anarkistiksi, kultivoituneeksi yhteiskuntatietäjäksi, nuoreksi työntoivojaksi ja ties miksi. Myös muut teatterin näyttelijät vaihtoivat pukuja ja peruukkeja tiuhaan tahtiin. Jonkin verran myös laulettiin ja tanssittiin, mikä tuntui hyvältä asiapitoisessa esityksessä.

Luulen että olisin kuitenkin pitänyt esityksestä enemmän, jos se olisi keskittynyt Kouvolaan. Ottaessaan huolekseen koko maailman, esityksen rakenne hieman hapertui. Ehkä tätä konkreettisesti kuvasi Harri Helmisen neulomistyö, joka esityksen lopulla oli niin solmussa, että siitä ei kukaan saanut selvää.

Ritva Sorvali