Nykykielellä Tsehovin rakkausteemoja
Tsehov, Vanja-eno. Suomennos ja ohjaus Paavo Westerberg. Lavastus Markus Tsokkinen. Esitys Kansallisteatterin suurella näyttämöllä pe 24.10.20114. Vanja-enona Kristo Salminen. Muissa rooleissa: Eero Aho, Krista Kosonen, Emmi Parviainen, Heikki Nousiainen, Terhi Panula, Seppo Pääkkönen ja Seela Sella.
Kansallisteatterin Vanja-enosta jää mieleen valtava koko näyttämön täyttävä talo ja paukkuvat ovet. Huoneita oli ainakin kahdessa kerroksessa ja ovia kymmenittäin; kun tunteet kuohuivat, ovat paukkuivat. Mutta oliko niin, että esitys oli myös ison talon vanki, taloa piti käyttää, näyttämöä piti jatkuvasti pyörittää?
Toinen mieleen jäänyt asia oli nykysuomennos. Henkilöt sinuttelivat toisiaan sekä puhuivat mä ja sä –tyyliin. Tämä tuntui oudolta, kun oli tottunut siihen, että Tsehovin näytelmien henkilöt teitittelevät toisiaan ja käyttävät isännimiä etunimien jatkeena.
Ehkä aikaisemmista näkemistäni tulkinnoista poikkesi myös se, että Sonjan rakkaudennälkä oli näkyvämpää, hän uskalsi hypätä jopa Astrovin syliin, halata tätä ja muutenkin kiehnätä tämän kyljessä. Mieleen jäi myös mahtava kirkollisen tuntuinen musiikki, joka muutaman kerran täytti sekä näyttämön että katsomon.
Rytmin vaihtelut olivat hyvä asia, esimerkiksi miesten railakas juopottelukohtaus piristi esitystä. Seela Sellan vanha lastenhoitaja kuului tavallaan kalustoon, hän piti kaikkea pystyssä köpöttelemällä pitkin huoneita ja pihoja ja kutsumalla milloin ketäkin teenjuontiin.
Mutta mitä Kansallisteatterin tulkinta kertoi meille nykyihmisille meidän elämästämme tässä ajassa? Tsehovin repliikit sen tietenkin kertovat; Me tuhoamme sekä luonnon että itsemme, me olemme laiskoja ja välinpitämättömiä, me ajattelemme vain itseämme. Mutta ikään kuin kaikki tuo olisi jäänyt repliikkien tasolle.
Esitys kertoi vähemmän siitä, että maatalon työt jäivät tekemättä, kun kaupunkilaiset tulivat sinne valvomaan yöt ja nukkumaan päivät. Ihmiset lepattivat enemmän epäonnisten rakkauksiensa takia kuin työn takia. Se toteutui, että laiskuus tarttui. Se oli kuin kulkutauti, jolta kukaan ei säästynyt.
Ritva Sorvali