Mykkyyden kaarna ympäröi ja suojasi Lainaa

Tommi Kinnunen, Kaarna. WSOY 2024.

Tommi Kinnunen kuvaa Lainaa, joka makaa viimeisillään jossain Kajaanin suunnan hoitokodissa. Kuusikymppiset tyttäret Helsingin seudulta tulevat äitiään katsomaan. Poika Martti asuu lähistöllä ja kuskaa autollaan sisariaan näiden vierailulla.

Millainen äiti Laina on ollut? Tyttäret muistavat, että kova ja kylmä. Martti muistaa muutakin, mutta puhuu vähemmän. Kirjailija Tommi Kinnunen tutkii Lainan elämää. Kirja rakentuu luvuista, joissa Laina on milloin missäkin ajassa. Eniten ollaan heinäkuussa 1944, jolloin Lainan rajanpinnassa sijainnut kotikylä joutuu desanttien hyökkäyksen kohteeksi.

Kinnunen kuvaa noita heinäkuisia päiviä tarkkaan. Kyläläiset aavistelevat jotakin ja yrittävät suojautua, mutta mitäpä he mahtavat aseelliselle joukolle. Ja kun esimerkiksi Laina yrittää myöhemmin saada selkoa siitä, mitä vangeiksi viedyille tapahtui ja että eikö näitä voisi palauttaa kuten sotavankejakin palautettiin, hän ei saa mitään vastauksia. Näitä ihmisiä ei ikään kuin ollut olemassakaan.

Kirjan mottona on kuvaus kaarnasta. Mitä se on. ”Vanhat männyt ovat kasvattaneet runkoonsa kerroksen, jota kutsutaan kilpikaarnaksi ja jonka tehtävänä on suojata puun jälsikerrosta metsäpaloilta.”

Oletan, että kirjan nimi Kaarna kuvaa Lainaa. Heinäkuiset tapahtumat vuonna 1944 rajanpinnan kylässä jättivät Lainaan sellaisen jäljen, josta hän ei päässyt koskaan eroon. Hän kantoi mielessään sekä omia kokemuksiaan että kyläläisten kokemuksia, sillä osa kyläläisistä ammuttiin heti, naiset joukkoraiskattiin ja loput vietiin polkua pitkin vangeiksi. Jossain vaiheessa mylläkkää Laina pakeni Martin kanssa ja haki nelivuotiaat tyttärensä läheisestä ladosta mukaansa. 

Lainan ympärillä oli ikään kuin eräänlainen mykkyyden kaarna, mitä tyttäret ovat koko ikänsä ihmetelleet. Mutta miten Laina olisi päässyt kaarnasta eroon, kun sen aiheuttaneesta asiasta ei voinut edes puhua. Sitä ei saanut olla olemassakaan.  

Mielestä Tommi Kinnunen kuvaa hienosti yhä enemmän itseensä käpertynyttä Lainaa ja sitä, miten me kaikki olemme kokemustemme tuotoksia.

Ritva Sorvali