Kari Valto, Loiset. Reuna 2024.

Loiset kuvaa elimäkeläisten Tilda ja Eemil Walton säilymistä hengissä kansalaisodan aikana. Tilda ja Eemil ovat tietyn talon piika ja renki, kirkonkirjoihin heidät on merkitty loisiksi. He ovat koko ajan talon töissä ja hoitavat samalla neljää lastaan. Jonkin verran kirjassa pohditaankin sitä, kuka oikein on loinen tässä yhteiskunnassa.

Lähes koko ajan eletään talvea 1918. Punaiset ja valkoiset varustautuvat tahoillaan, ja Tildaa ja Eemiliä kosiskellaan molemmille puolille. He ovatkin siinä rajalla. Sodan alkuvaiheessa he kuljettavat tavaraa punaisten käskystä ja sodan loppuvaiheessa he ovat selkeästi valkoisten leirissä. He joutuvat sodan jälkeen valkoisen tuomioistuimen eteen vastaamaan punaisille tekemistään töistä. 

Koko sota ja muutkin tapahtuvat kuvataan kokonaan Tildan ja Eemelin näkökulmasta. Kun edellinen luku loppui vaikkapa siihen, että Tilda on viemässä jotain kuormaa jonnekin, seuraava luku alkaa siitä, kun Tilda tulee perille. Tämä samojen henkilöiden näkökulma tekee kirjasta helppolukuisen.  

Tilda ja Eemil haaveilevat omasta tilasta, ja niinpä he keksivät useitakin tienaamiskeinoja sodan aikana. He myyvät itse tekemäänsä viinaa, he kuljettavat ruokaa ja muita tarvikkeita metsässä piileskeleville valkoisille, he kuljettavat myös aseita sinne tänne. Tästä kaikesta heille kertyy sukanvarteen pesämunaa tulevaisuutta varten.

Kari Valto pystyy kuvaamaan tuota Suomen historian traagisinta talvea tasapuolisesti. Punaisissa on monenlaista väkeä, mutta niin on myös valkoisissa. Etenkin sodanjälkeinen loppuselvittely nostaa esiin valkoisten vihan ja katkeruuden, joka saattoi ohjata tuomareiden tuomioita rankempaan suuntaan. Loppukevään ja kesän 1918 tapahtumat jäävät kuitenkin lähinnä mainintojen varaan.

Tuntuu hyvältä, että meidän kaupungistamme tehdään myös puolifiktiivisiä kuvauksia kansalaiskodan ajasta. Kari Valtolla päähenkilöiden esikuvana ovat olleet hänen omat esivanhempansa, mutta Valto on joutunut itse kuvittelemaan, mitä nämä ovat missäkin tilanteessa ajatelleet, puhuneet ja tehneetkin. Repliikit on kirjoitettu Elimäen murteella, tämä tuo henkilöt lähemmäksi täkäläisiä lukijoita.

Loiset loppuu tavallaan kesken. Tilda ja Eemil lähtevät katsomaan myytävänä olevaa tilaa eikä lukijalle kerrota, mitä sen jälkeen tapahtuu. Niinpä oletan, että jossain vaiheessa Kari Valto kirjoittaa Tildan ja Eemilin vaiheista myös kansalaissodan jälkeisessä Suomessa.    

Ritva Sorvali