Sivistynyt ja miellyttävä ihminen hukkuu tavaraan

Eeva Turunen, Sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Siltala 2022. Finlandiaehdokas 2022.

Kun selasin Eeva Turusen Sivistynyttä ja miellyttävää ihmistä, en ymmärtänyt, että onko tämä romaani, tutkimus, referaatti vai mikä? Kirjassa on lukemattomia fonttilajeja, rivienvälit ovat milloin mitäkin, välillä on piirroksia ja luetteloita ja välillä tuntuu kuin lukisi näytelmän tekstiä. Kirjan aloitussivulla lukee alaotsikkona kuitenkin Romaani, mikäs muu.

Niinpä, mikäs muu tämä voisi olla. Se voisi olla ainakin elämäkerta ukista, johon kuitenkin aina palataan. Ukki on ollut arkkitehti kuten myös kirjan minähenkilö. Osa kirjassa käytävästä dialogista käydään ukin ja minän välillä, osa minän ja tämän puolison välillä ja sitten on vielä yksi keskustelukumppani, toinen, joka lienee työpaikan henkilö. Juuri kenelläkään henkilöllä ei ole nimeä eikä näitä muutenkaan kuvata varsinaisina henkilöinä.

Ukki taitaa olla koko ajan hoitokodissa, koska samanaikaisesti pitäisi tyhjentää ukin taloa. Sittemmin ukki myös kuolee, ja melkoinen tovi menee, kun minä pohtii millainen tuhkauurna ukille kelpaisi. Minä näyttää hoitavan ukin asioita sekä velvollisuudentunnosta että paetakseen jotain. Mitä hän pakenee? Ainakin hänen puolisonsa haluaisi jo ravistaa ukin pölyt heidän huushollistaan.

Minä yrittää saada ukkia puhumaan mummista, mutta jo ensimmäisen lauseen jälkeen ukki kääntyy muistelemaan omia työsaavutuksiaan. Vaikka ukki loppuaikanaan lienee kohtalaisessa iässä ja makaa hoitokodissa hoidettavana, ikään kuin hän ei osaisi vieläkään päästää irti töistään. Ilmeisesti hänellä ei ole ollut muuta elämää kuin työ.

Vai onko niin, että minä ei osaa puhua ukin kanssa mistään muusta kuin tämän töistä? Ja onko niin, että kukaan muukaan ei tiedä ukista juuri muuta kuin työasiaa? Joku sanoo kirjan lopulla jostakusta, että minulla oli suuri ilo ja kunnia saada puolisokseni niin sivistynyt ja miellyttävä ihminen. Mutta kuka tässä puhuu ja kenestä puhutaan?

Minun on pakko myöntää, että en jaksanut lukea kaikkia kirjan luetteloita enkä kirjeitä. Esimerkiksi kun ukin taloa tyhjennetään, sieltä löytyy lukematon määrä kaikenlaista, luetteloa riittää. En jaksanut myöskään paneutua kaikkeen arkkitehtuurista kirjoitettuun en etenkään arkkitehtien välisiin kilpailuihin.

Kiinnostavinta oli minän ja tämän puolison välinen keskustelu sekä vanhan ukin elämäntilanne. Olisin halunnut lukea myös mummista, mutta tästä mainitaan vain jossain ohimennen. Kiinnostavaa oli yhdyssanatehtailu, jossa kirjoittaja näyttää olevan melkoinen taituri. Muutenkin kirjan kieli oli eloisaa ja paikoin jopa humoristista. Mutta kieliopista Eeva Turunen ei pahemmin piittaa, ei ainakaan isoista kirjaimista eikä paljon välimerkeistäkään. Tavallaan hän on luonut oman kielioppinsa.

Sivistynyt ja miellyttävä ihminen ei ole minun kirjani. Sen lukeminen vaatii liikaa. Kirja on täpö täynnä tavaraa, joka lukijan pitäisi ottaa haltuun ja tulkita mielessään. En kiinnostunut kuvatuista ihmisistä niin paljon, että olisin jaksanut tähän ryhtyä. Ehkä syynä on sekin, että näitä ihmisiä ei edes pahemmin kuvattu.

Ritva Sorvali