Jospa siitä jotain tulisikin

Kiitos Jari Lindströmille seutumme mielialaa hahmottavasta kirjoituksesta ”Ei siitä kuitenkaan mitään tule” KS 30.7.2022. Tällaisia me ollaan, ylivarovaisia, kateellisia, kaunaisia, itseensä käpertyjiä. Vai ollaanko?

Lindström ilmoittaa, että vaikka hän ei kannattanut kuntaliitosta, tehdyn päätöksen mukaan on nyt mentävä eikä haikailtava koko ajan taaksepäin. Lisäksi Lindström olettaa, että tuskin mikään alueen kunnista olisi edes nyky-Kouvolan tasoinen taloudenpidossaan, jos olisivat säilyneet itsenäisinä.

Kannatin 13 vuotta sitten kuntien yhdistymistä erityisesti sen takia, että yhdessä olisimme isompi, näkyvämpi, houkuttelevampi, monipuolisempi. Yhdessä meillä olisi leveämmät hartiat markkinoida aluettamme, saisimme tänne paremmin yrityksiä ja muuta toimintaa. Yhdessä pystyisimme myös pitämään täällä olemassa olevia kouluja ja muuta tarjontaa. Ehkä yhdessä olisimme pystyneet pitämään täällä vaikkapa Helsingin yliopiston käännöstieteen laitoksen, mutta se ehdittiin tempaista meiltä pois ennen yhdistymistä.

Miksi yhdistymisen edut ovat jääneet niin vaisuiksi? Onko kyse siitä, että emme ole osanneet tai halunneet hyödyntää kokoamme? Jos melkoinen osa päättäjistä edelleen vastustaa isoa Kouvolaa, niin näkyyhän se jossain. Monikaan kouvolalainen ei edelleenkään myönnä edes olevansa kouvolalainen vaan kuljettaa mukanaan vanhan kunnan nimeä. Onko tällä jotain merkitystä yhteisen Kouvolamme rakentamisessa, mene tiedä?

Luin Helsingin Sanomien Visio-liitteestä (30.7.22) Juhani Mykkäsen kirjoituksen ”Ongelmista syntyy yrityksiä”. Mykkänen on yksi Woltin perustajista. Mykkänen kirjoittaa, että kaikki yritykset ratkaisevat jotain ihmisten ongelmaa. Niinpä kannattaa kuunnella ihmisiä tältä pohjalta. Miten sinulla menee? Onko ollut jotain ongelmia? Jos huomaa, että monilla on jokin yhteinen ongelma, on löytänyt liikeidean. Idea voi löytyä myös omista ongelmista.

Lindström kirjoittaa, että seutumme pääongelma on negatiivinen asenne. Miten ihmeessä tästä saisi kehitettyä jotain positiivista, vaikkapa liikeidean? Olemme yrittäneet mustan huumorin avulla (betonihelvetti, Kouvostoliitto), mutta nämä eivät ole ottaneet tulta. Porissakin on Lindströmin mukaan ollut jotain perusnegaa, mutta siellä porisuhdeneuvoja on onnistunut kääntämään tämän voitoksi, joten nyt niillä on jazzien lisäksi Suomi-areena ja mitä lieneekään.

Pitäisikö meillä olla korisuhdeneuvoja, korinaa, kurinaa vai kolinaa? Meillä on paljon k-alkuisia nimiä muun muassa useimmat urheiluseurojen nimet. Jotain k-lla alkavaa pitäisi keksiä. Vai onko meillä muitakin ongelmia kuin negatiivinen asenne kaikkeen täkäläiseen?

Lindström luetteli pitkän listan onnistumisiamme. Lisään listaan vielä Tykkimäen ja Käyrälammen alueen, Mielakanmäen nuorten laskettelut sekä talvella että kesällä sekä Palomäen kävelytikkaat. Pidän onnistumisena sitäkin, että saimme lopulta Ratamon valmiiksi. Sinne on helppo mennä, siellä on parkkipaikkoja, siellä kaikki hoituu, jos osaa tehdä ovella ilmoittautumiskoneeseen muutaman näpäytyksen. Jonot voisivat olla lyhyempiä, ja kasveja voisi olla jossain. Toivottavasti nämä puutteet ajan oloon korjaantuvat.

Mutta mitä sellaisia ongelmia meillä on, joista voisi kehittyä yritysideoita. Olen aiemminkin tyrkyttänyt pohdittavaksi löytyisikö Kouvolan pitkästä vaatealan historiasta linkkiä tulevaisuuteen? Löytyykö sieltä ongelmia, jotka vaatisivat ratkaisua? Tällaisia ovat ainakin ilmastonmuutoksen torjuminen, kierrätyksen laajentaminen, jätteiden vähentäminen, pursuavien kaappien tyhjentäminen. Ehkä näihin löytyy ratkaisuja alkavissa säästötalkoissa, kun paikalliset oppilaitokset ja muut tahot yhdistävät voimansa.

Olen Jari Lindströmin kanssa samaa mieltä siitäkin, että jollei itse pysty aloittamaan jotain, kannustetaan niitä, jotka pystyvät, jaksavat ja uskaltavat. Joten sen sijaan, että sanotaan, ei siitä kuitenkaan mitään tule, sanotaan, jospa siitä jotain tulisikin.

Ritva Sorvali

Kouvola