Lapsen suru estää uusperheen luontevan syntymisen
Silja Vuorikuru, Kultalintu, mustasulka. Kustannus Aarni 2021.
Silja Vuorikurun kaunokirjallinen teos Kultalintu kertoo surusta. Kirjan Iiris menettää 8-vuotiaana äitinsä eikä pääse tämän tapahtuman aiheuttamasta surusta eroon. Kirja kuvaa noin kymmentä vuotta Iiriksen elämässä, lopussa tämä on 18-vuotias.
Vuorikuru kuvaa Iris-Liljan kasvamista ja siirtymistä koulussa luokalta toiselle, seurakunnan leiriä, rippileiriä ja seurakuntaelämää rippikoulun jälkeen. Seurakunnassa vallitsee herätysliike, joka suorastaan painostaa nuoret jäsenikseen ja todistamaan herätyskokemuksestaan.
Mutta vaikka tavallaan mennään ajassa eteenpäin, äidin kuolema kulkee koko ajan mukana. Äidin viimeiset hetket, päänsärky, viimeinen ilta kotona, viimeiset puhelut ja ambulanssimatka sairaalaan käydään läpi yhä uudellee eri variaatioina.
Alusta alkaen Iriksen tuki ja turva, on äidin sisko, täti. Täti asuu lähellä Helsinkiä, mutta kurvaa autollaan apuun aina kun Iris vinkkaa. Apua Iris tarvitsee, kun elämä lapsuudenkodissa isän ja äitipuolen kanssa käy hänen mielestään sietämättömäksi.
Äidin työkaveri ranskan opettaja soittelee Irikselle ja yrittää olla mukana tämän elämässä. Mies on ollut tärkeä äidille, mutta miten tärkeä, se jäi minulle hieman epäselväksi. Ja erityisesti se jäi epäselväksi, miten tärkeä mies oli Iriksen elämälle. Tämän miehen rooli kuitenkin kasvaa kirjan aikana.
Koska Iris-Lilja on kiinni kuolleessa äidissä ja suorastaan odottaa tämän henkiinheräämistä, odottaa tämän puheluita ja odottaa tilanteen palaamista ennalleen, lienee selvää, että tytön on mahdotonta hyväksyä uutta naista kotiin isän rinnalle. Tilanne on mahdoton myös uudelle ”äidille”.
Aikuisten pitäisi seurata Iriksen elämää koulussa, tämän murrosiän tempauksia, irtiottoja kotoa, mutta he ovat voimattomia ja keinottomia. He eivät voi muuttua Iriksen äidiksi eivätkä korvata tämän menetystä. Iriksen suru on luuranko tämän kodin kaapissa.
Vuorikuru kuvaa tarinaa vain äitinsä menettäneen tytön kannalta, isä ja äitipuoli eivät saa sanansijaa. He eivät voi kertoa, miten he kokivat tilanteet. Lukija yritin samaistua myös heihin ja koin, että heidän kuvauksensa olisi ansainnut monipuolisemman käsittelyn.
Kultalintu on kaunokirjallinen teos, niinpä Vuorikuru kuvaa Iris-Liljan tarinaa paitsi realistisilla arjen tilanteilla myös sadun ja mielikuvituksen keinoilla. Monissa saduissa kuningatar äitipuoli hallitsee, ja orpo prinsessa joutuu alistumaan tämän valtaan. Iriksen tarinassa Iris hallitsee, ja hänen vahva aseensa on suru.
Satujen lisäksi luonto tulvii sisään kodin ikkunoista omenapuina ja lähimetsänä laajemminkin. Rinne on paikka, jonne Iris ystäviensä kanssa menee selvittelemään asioitaan, metsä on turvasatama tunnemyrskyille. Monissa tilanteissa Iris suorastaan sulautuu luontoon.
Kultalintu on tarpeellinen kuvaus äitinsä menettäneen tytön surusta. Se on tarpeellinen ennen kaikkea sen takia, että kiinnitettäisiin huomiota lapsen suruun. Miten tuota surua olisi pitänyt aikanaan käsitellä, jotta tyttö olisi päässyt sen yli, sitä kirja panee miettimään. Lapsen surun käsittelyssä on toivottavasti menty eteenpäin.
Uusperheen kuvauksena tämä kirja todennäköisesti vain kasvattaa ennakkoluuloja äitipuolien noita-akkamaisuudesta. Nykyään uusperheet ovat niin yleisiä, että toivottavasti uudet perheenjäsenet löytävät niissä itselleen kuvattua paremmin luontevan paikan ja roolin.
Ritva Sorvali