Maalaistytöstä taiteilijaksi eturivin estradeille
Elina Saksala, Eija Ahvo, Elämän sain soimaan. Reuna 2021.
Elämän sain soimaan on elämäkerta laulaja/näyttelijä Eija Ahvosta. Eija Ahvo on syntynyt 1951 Juankoskella, joten hän on tullut siihen ikään, jolloin elämäkertoja ruvetaan yleensä tekemään.
Kirja lähtee juankoskelaisesta lapsuudesta ja nuoruudesta. Eijan vanhemmat harrastivat sekä laulua että näyttelemistä, joten ei ole omena kauaksi puusta pudonnut, kun Eijakin alkoi harrastaa samoja asioita ja pyrki teatterikouluun.
Ensin piti kuitenkin muuttaa lukioon Kuopioon, jossa sekä musiikki että teatteri tuppasivat viemään voiton koulunkäynnistä. Lukion jälkeen Helsinkiin teatterikouluun, joka veikin Eijan täysin omakseen. Eija Ahvon teatterikoulu osui 1970-luvulle, jolloin politiikka jakoi ihmisiä ja perheitä eri leireihin. Eija ei pitkiin aikoihin käynyt kotiseudullaan tämän takia, etenkin isä oli politiikasta täysin eri linjoilla hänen kanssaan.
Alkoholi kuului tuolloin kuvaan, ja monet jäivät sen pauloihin. Turkka ravisteli teatteria. Eija Ahvo kertoo ihmetelleensä sitä, miten Turkka koko ajan huutaa. Kaiken kaikkiaan tämä kirja kuvaa sitä, miten teatterit imivät nuoret näyttelijät taloonsa ja ryöstöviljelivät nämä siihen jamaan, että yhä useampi nuori näyttelijä alkoi jättää teatterin.
Niin teki myös Eija. Hän sanoutui irti Helsingin kaupunginteatterista ja rupesi freelanceriksi. Nyt hän saattoi edes jotenkuten hallita työmääriään.
Mutta vapaana taiteilijana piti markkinoida itseään, piti löytää töitä. Tähän saumaan tuli avuksi televisio viihdeohjelmineen. Esimerkiksi Soitinmenot yhdessä Susanna Haaviston, Heikki Kinnusen ja Erkki Saarelan kanssa saivat suuren suosion. Niiden jälkeen tuli muita vastaavia ohjelmia.
Suomen Unisef keksi, että Eija Ahvo ja Susanna Haavisto ovat eriomaisia Suomen hyvän tahdon lähettiläitä. Tämä tarkoitti matkustamista eri puolille maapalloa.
Perhe ja etenkin kaksi lasta tuppasivat jäämään töiden jalkoihin. Kun perheen talous vielä 1990-luvun alun laman tiimellyksessä meinasi mennä kokonaan kuralle kahden kalliin asunnon loukussa, töitä piti vain lisätä, jotta veloista selvittiin.
Eija Ahvon elämäkerrassa pääpaino on taiteessa, mutta perhe kulkee siellä taustalla. Alussa lapsuudenkoti, vanhemmat ja sisarukset. Aikuisena oma perhe, omat lapset ja lastenlapset. Taiteilijuus on kuitenkin koko ajan läsnä, sitä ei voi karistaa harteiltaan. Se on osa persoonaa.
Koin hyvänä kirjan tavan kertoa Eija Ahvon tarinaa. Välillä elämäkerran kirjoittaja Elina Saksala kertoo hän-muodossa, kuin Eija silloin ajatteli ja teki niin ja niin. Välillä kirjassa on pitkiä repliikkejä, joissa Eija minä- muodossa kertoo, miten hän minkäkin asian koki.
Kirjassa on myös kirjeitä, runoja ja lauluja, joilla niilläkin on oma sanomansa. Ja kuvat kuvateksteineen ovat tietenkin osa tarinaa.
Elämän sain soimaan on hyvä kertaus suomalaiseen kulttuuriin sen viimeisinä 50 vuotena. Etenkin musiikin keskeiset nimet ja heidän työnsä palautuvat mukavasti mieleen.
Ritva Sorvali