Arkkitehti Aino Aalto saa äänen

Jari Järvelä, Aino A. Tammi 2021

Kirjailija Jari Järvelä on tarttunut tärkeään aiheeseen, Aallon arkkitehtipariskunnan töihin ja töiden jakoon. Kuka siellä oikein teki ja mitä? Vain se on selvää, että kaiken kunnian pariskunnan töistä on saanut arkkitehti Alvar Aalto. Arkkitehti Aino Aalto mainitaan lähinnä hänen avustajanaan tai apulaisenaan.

Jari Järvelän kirjasta saa sen kuvan, että varsinaiset työt on kuitenkin tehnyt Aino. Ainakin vähintään puolet niistä. Oikeastaan vaikuttaa siltä, että Aino on joutunut korjailemaan myös Alvarin töitä ja muutenkin katsomaan tämän perään kuin lapsen tai muuten holtittoman henkilön perään katsotaan.

Alvar Aallon yksi merkittävä toimi näyttäisi olleen se, että hän pystyi naimaan Aino Marsio-Aallon. Sen jälkeen Alvarilla alkoi elämä sujua. Aino hoiti työt, laskut, kirjanpidon, pyyteli anteeksi Alvarin unohtamia tekemisiä, maksoi tämän tekemät ravintola- ja taksilaskut, oli paikalla, oli luotettava.

Tästä kirjasta saa sen kuvan, että monet Alvar Aallon nimiin laitetut suuret työt kuten Paimion parantola, Viipurin kirjasto, Kotkan Sunila ja lähestulkoon kaikki huonekalut, lamput ja lasityöt ovat pääosin Aino Aallon käsialaa. Koska rakennusporukoissa oli heidän aikanaan totuttu kuuntelemaan miestä, lienee töiden esittelijänä yleensä ollut Alvar Aalto ja työt on merkitty hänen nimiinsä.

Heillä oli yhteinen toimisto kotonaan, molemmilla omat työpöydät ja he tekivätkin paljon yhdessä. Alvar Aalto pyöri kuitenkin usein ravintoloissa, hoiti siellä suhteitaan sekä mahdollisiin tilaajiin että naisiin. Aino oli tästä kaikesta tietoinen ja joutui sen hyväksymään. Hän yritti ajatella, että ehkä jokin hyödyllinenkin suhde tuli solmittua.

Alvarin jatkuvasti vaihtuvat ideat, suunnat, ylijumalat, se mikä oli milloinkin hyvää tai huonoa, piti Ainoa varpaisillaan. Koskaan ei välttämättä tiennyt, mitä mies seuraavaksi sanoo, vaikka toisaalta hän puhui koko ajan yhtä ja samaa. Alvar halusi olla keskipiste hinnalla millä hyvänsä.

Jari Järvelä kertoo jälkisanoissaan tutkineensa tätä aihetta jo 1980-luvulta alkaen. Hän on lukenut kaiken mahdollisen, kuten sotien välisestä ajasta kertovat elämäkerrat, muistelmat, lehtileikkeet ja haastatellut ihmisiä. Hänelle on jäänyt vahva vaikutelma siitä, että monien aikalaisten mielestä ”Ainoa pidettiin heistä kahdesta taiteellisesti lahjakkaampana, esteettisempänä ja parempana piirtäjänä”.

Kirjassa on lukuisia kuvauksia siitä, kuinka Aino yrittää saada nimeään ja ääntään kuuluville, mutta ei onnistu. Alvar pettää hänet aina. Alvar haluaa olla se, joka näkyy ja kuuluu. Niinpä on erittäin hyvä asia, suorastaan kulttuuriteko, että Jari Järvelä antaa nyt äänen Aino Aallolle. Jo oli aikakin.

Ritva Sorvali