Yhdessä on mukavampaa kuin piilossa omassa nurkassaan

Thorbjorn Egner, Kolme iloista rosvoa. Koko perheen musiikkinäytelmä. Ohjaus Olga Horila, lavastus Annukka Pykäläinen, pukusuunnittelu Riikka Aurasmaa, koreografiat Annina Rubinstein. Ensi-ilta Kouvolan Teatterissa 26.3.2022.

Tuntuipa hienolta istua Kouvolan Teatterin lähes täydessä kuhisevassa katsomossa odottamassa Kolmen iloisen rosvon alkua. Sillä iloa ja jännitystä hehkui myös katsomo. Varmaan vähintään joka toinen katsoja oli esityksen varsinaista kohdejoukkoa, mutta esitys sopii mainiosti myös aikuisille.

Näyttämöllä pyörähteli iloisen näköinen raitiovaunu, näyttämön keskellä seisoi torni, jossa Topias (Raimo Räty) asusteli ja laususkeli sieltä viisauksiaan, yhdeltä sivustalta avautui rosvojen luolamainen koti, toiselta sivustalta mentiin Sohvi-neidin (Satu Taalikainen) siistiin asuntoon, lattialuukuista pääsi alakerran kautta vaikka minne. Esityksen lopulla jatkuvasti korvallistaan raapiva poliisimestari Luukas (Tommi Kekarainen) joutui harmikseen tekemään yhden päätöksen, ja niinpä näyttämölle ilmestyivät myös kalterit.

Esityksessä oli runsaasti reippaita lauluja, jotka myös hyvin laulettiin. Rosvot saavat Kardemumman kaupungissa aikaan hälinää, niinpä juuri rosvojen ympärille kehkeytyy lauluja ja tapahtumia. Rosvot (Veli- Matti Karén, Markus Waara ja Samu Loijas) elävät reteästi ikään kuin uuninpakkopoikien vapaata elämää, johon ei kuulu mielellään minkäänlaista työtä, mutta ei ainakaan huushollihommia.

Niinpä rosvot päättävät ryöstää siisteydestään ja järjestyksenpidostaan tunnetun Sohvi-neidin ikään kuin huushollerskaksi. Sohvi-neiti ei ole ryöstöstä moksiskaan vaan ottaa oitis komennon rosvojen huushollissa. Tosin odotin Sohvi-neidiltä vielä nähtyä huomattavasti räväkämpää huushollin haltuunottoa. Sohvi-neidin ja rosvojen välit on yksi näytelmän kiinnostavin kuvio, toinen on rosvojen poliisimestarin välit.

Tarina pyrkii löytämään ihmisistä uusia puolia. Ihminen ei ole pelkästään rosvo, vaan hänessä on muutakin. Rosvot ovat kateellisia muille, jotka saavat juhlia iloisesti yhdessä. Mikä neuvoksi. Ovelasti tarina johdattelee rosvot muiden joukkoon. Lopussa jokaiselle on löytynyt jokin yhteisöön sopiva rooli, niinpä esitys tempautuu siitä iloitsevaan yhteislauluun.

Näyttämö kuhisee elämää. Etenkin rosvojen liikkeelle lähtö ja heidän kaikki suunnitelmansa saavat sitä aikaan.  Myös poliisimestari värikkään ja eloisan rouvansa (Johanna Heimonen) kanssa huomataan aina kun he astuvat esiin. Kaupungin pienyrittäjät leipuri, makkarakauppias ja kampaaja pyörivät terhakasti mukana, ja erityisesti jäi mieleeni kampaajarouvan kiemurainen asento ja räväkkä laulu lopun kampauskohtauksessa.

Kolme iloista rosvoa säteilee elämäniloa. Vähän väliä on pikkukaupungissa jonkin juhla tai tempaus, johon kaikki osallistuvat. Tällainen esitys tuntuu hienolta avaukselta nyt koronan – toivottavasti loppumetreillä. Jospa mekin uskaltaisimme taas Kardemumman porukan tyyliin ruveta järjestämään tempauksia, tapaamaan toisiamme, iloitsemaan olemassaolostamme. Jospa yhteinen kaupunkielämä taas virkoaisi.

Ritva Sorvali