Jospa Syyskirjassa olisi ollutkin vain Tove Jansson
Johanna Venho, Syyskirja. Wsoy 2021.
Johanna Venho kirjoittaa Tove Janssonin elokuisista päivistä vuonna 1991. Tove Jansson on tuolloin Klovharun saarimökissään elämänkumppaninsa Tuulikin kanssa. He suunnittelevat lähtöä kaupunkiin ja kokoilevat tavaroitaan. Meri alkaa näyttää syksyn merkkejä, yöt ovat jo pimeitä ja välillä sataa.
Samanaikaisesti Maria-niminen nuori nainen kulkee lähistöllä merentutkimusryhmän mukana. Maria on Tove Janssonin tuotannon ihailija ja on lähettänyt tälle kirjeen, jossa on kertonut muun muassa äitinsä sairaudesta ja kysyy Tovelta, miten äidin kuoleman pystyy kestämään.
Kun muu merentutkimusporukka lähtee pois, Maria jää rannikolle telttailemaan. Hänen teltaltaan näkee Klovharun saarelle. Niinpä hän kiikaroi, mitä naiset Tove ja Tuulikki siellä tekevät. Samalla Maria muistelee poikaystäväänsä ja heidän viimeisiä yhteisiä hetkiään, ei niinkään äitiään, vaikka nimenomaan äitinsä takia hän Tove Janssonille kirjoitti.
Venhon Syyskirjassa on siis tavallaan kaksi näkökulmaa. Venho kirjoittaa Tove Janssonista hän-muodossa, kuinka tämä 77-vuotiaana miettii elämäänsä, äitiään ja taidettaan. Mariasta Venho kirjoittaa minä-muodossa. Hän kertoo myös Marian miesystävästä, kiivaasta luontoaktivisti Atesta. Mutta miksi Maria ja Atte ovat tässä kirjassa, miten heidän elämänsä liittyy Tove Janssoniin, joka kuitenkin on päähenkilö? Tätä en pystynyt tajuamaan.
Tove Jansson muistelee elämäänsä, lapsuuttaan, nuoruuttaan, taiteilijaksi tulemistaan. Äiti oli hänellä esikuvana ja kannustajana. Äiti sanoi: pystyt parempaan. Ja niin Tove kirjoitti uudestaan ja uudestaan. Tove muistelee myös vanhempiensa nuoruutta, näiden tapaamista Pariisissa 1900-luvun alussa. Molemmat olivat siellä taideopissa, isä oli tullut Suomesta ja äiti Ruotsista. Äidin vanhempien, Toven ruotsalaisten isovanhempien koti Blidö näyttäisi olevan Muumilaakson esikuva.
Syyskirjan kansilehdellä Johanna Venho kertoo, että häntä kiehtoo tällä hetkellä enemmän Tove Janssonin aikuisille kirjoittama proosa. Kuitenkin Syyskirjassa Venhon kuvaama Tove muistelee melkoisesti Muumi-kirjojen tekovaiheita, missä mikäkin syntyi, mitä niiden syntymiseen liittyi. Jonkin verran sivutaan myös muutamaa aikuisten kirjaa, mutta ikään kuin muumit olisivat kuitenkin pääroolissa.
Tiettävästi Tove Jansson olisi toivonut itsekin, että hänen aikuistenkirjansa huomattaisiin paremmin. Mutta ne jäivät muumien alle.
Meri ja meriluonto taitavat kuitenkin olla Syyskirjan keskiössä. Klovharun mökistä näkee merelle joka suuntaan. Naiset ovat siellä joka puolelta meren ympäröimiä, meren armoilla. Lokit lentävät mökin yläpuolella, aallot pärskivät ikkunaan, merivesi saattaa nousta mökin kellariin.
Kaikki mitä Johanna Venho kirjoittaa Tovesta, taiteen tekemisestä ja kirjoittamisesta, tuntuu kiinnostavalta. Myös se on kiinnostavaa, miten tärkeää äidin kannustus on ollut, miten jokainen haluaa tulla nähdyksi ja hyväksytyksi.
Oletan että pelkästään Tove Janssonin elämästä oli olisi saanut kokonaisen kirjan. Niinpä oletan, että Syyskirjasta olisi tullut yhtenäisempi, jos Venho olisi keskittynyt Toven elämään ja jättänyt Marian ja Aten kokonaan pois tästä kirjasta.
Ritva Sorvali