Muistojen virta yllyttää muistamaan

Muistojen virta yllyttää muistamaan

Muistojen virta. Musiikkinäytelmä Kouvolan Teatterissa 19.2.22. Käsikirjoitus ja ohjaus Mari Kahri. Musiikin sovitus ja johto Ilkka Kahri. Lavastus Sanna Halme, valot Esa Kurri, puvut Sari Suominen. Rooleissa: Veli-Matti Karén, Johanna Heimonen, Tommi Kekarainen, Sami Kosola, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Tiina Winter ja Markus Waara.

Muistojen virran alussa koko näyttämön sävyttää unenomaisesti voimakkaan sininen ja vihreä väri. Kun tämä valoefekti vähitellen laimenee, löytyy Veli-Matti Karénin esittämä Olavi Virta etunäyttämön vasemmalla olevasta sängystä Johanna Heimosen esittämä Hulda Simula häntä palvelemasta. Käsiohjelman mukaan kyseessä onkin yksi päivä näiden kahden ihmisen elämästä, yksi kesäinen päivä Tampereen Pispalassa vuonna 1972. Leskirouva Hulda Simula on ottanut Olavi Virran huolettavakseen. He elävät tuota päivää ja muistelevat elämäänsä. Kun alusta lähtien tiedostaa, että mennään ristiin rastiin elämää, nuoruudesta vanhuuteen ja keski-ikään, esitystä on helppo seurata.

Heti alussa ollaan nuoruudessa. Olavi laulaa lavoilla ja ihastuu yleisössä olleeseen Ireneen (Satu Lemola). Naimisiin mennään heti kun Irene on saanut eron edellisestä miehestään.  Nuorenparin perhe-elämää haittaa Olavin äidin (Annina Rubinstein) asettuminen perheeseen. Vain vetoamalla ahtaisiin tiloihin äiti saadaan pysymään edes yöajat kotonaan, mutta hän häärää kaiket päivät Virtojen huushollissa. Erittäin havainnollisesti ohjaaja kuvaa anopin ja miniän toivotonta tilannetta. Anoppi määrää kaikesta ja haluaa ehdottomasti olla ainoan poikansa elämässä se ensimmäinen nainen.

Hienosti oli kuvattu myös Olavin ja Irenen matka Roomaan. Muut näyttelijät esittävät Rooman lukuisia patsaita ja muitakin nähtävyyksiä. Humalaisen juhlajoukon meluava rellestys yöllä Virtojen kodissa häiritsee ainakin näiden lapsia, todennäköisesti myös naapureita. Muistikuva Olavin isästä (Sami Kosola) työväenlauluineen ja viinapulloineen on koskettava. Myöhemmin Olavi täydentää isänsä kuvaa kertomalla tämän olleen vuonna 1918 puoli vuotta Hennalan vankileirillä, jonka kokemuksen muistoista tämä ei päässyt koskaan eroon. Riemastuttava oli Katupoikien laulu railakkaine tansseineen.

Kouvolan Teatterin Muistojen virta vyöryttää esille koko muistojen kirjon. Olavi Virran mielessä velloo koko elämä, perheen hajoaminen, konkurssi, ikävä lapsia ja Ireneä, äidin sotkeutuminen kaikkeen mahdolliseen, omat mokat, erityisesti viinan kanssa läträäminen, omat nöyryytykset. Tämä kaikki esitetään havainnollisesti, näyttämällä mitä se on ollut. Ja tätä kaikkea näyttämään oli valjastettu Kouvolan teatterin näyttämö kokonaan nostamalla takanäyttämöä ja oikeaa sivustaa. Esityksen aikana ei tarvinnut liikutella juuri muuta kuin verhoja ja pöytäliinoja, ja tietenkin valoilla viimeisteltiin eri tilanteet.

Koska kyseessä on laulajasta tehty musiikkinäytelmä, musiikki ja laulut ovat tietenkin isossa osassa. Jossain vaiheessa musiikki oli turhankin isossa roolissa, sillä sen takia en tahtonut kuulla kaikkia repliikkejä. Laulut kuulostivat vahvoilta. Erityisesti yhteisesti laulettu viimeinen laulu Vihreät niityt oli suorastaan liikuttava. Se tavallaan kokosi yhteen kaiken nähdyn ja kuullun, ja siinä kuulsi eräänlainen anteeksiannon tai anteeksipyynnön sävy. Samalla tuo laulu yllytti katsojaa ajattelemaan myös omaa elämäänsä, sen nousuja ja laskuja.

Muistojen virta virta yllyttää muistelemaan ja muistamaan.

Ritva Sorvali


by

Tags: