Seikkailullinen ja nykyaikaistettu Adalmiinan helmi

Adalmiinan helmi. Sakari Topeliuksen sadun pohjalta dramatisoinut Anna Krogerus, ohjaus ja sovitus Seppo Honkonen, musiikin sävellys Ilkka Kahri, lavastus Aili Ojalo, pukusuunnittelu Jenni Purmonen. Rooleissa: Satu Lemola, Veli-Matti Karén, Johanna Heimonen, Annina Rubinstein, Tiina Winter, Markus Waara ja Tommi Kekarainen. Ensi-ilta Kouvolan Teatterissa 23.9.2021.

Adalmiinan helmi kertoo kuinka ylpeys vie ihmisen yksinäisyyteen ja tuhoon, mutta nöyrä sydän pelastaa hänet taas ihmisten ilmoille. Sadun Adalmiina-prinsessa saa toiselta kummiltaan helmen, jonka omistajaa siunataan kauneudella, rikkaudella ja viisaudella. Toisen kummin lahja, nöyrä sydän, pääsisi vaikuttamaan Adalmiinan elämään vain siinä tapauksessa, että helmi katoaisi.

Esityksen alkupuolella Adalmiina tiuskii ja kiukuttelee sekä vanhemmilleen että kaikille muillekin. Hän ei ole tyytyväinen mihinkään eikä kehenkään. Hän on kuin nykyajan kaiken saanut ja kaikkea hallitseva lapsi, jota jopa omat vanhemmatkin saattavat pelätä. Tämä Adalmiinan tuittuilu tuntui hyvin todelta ja tuli lähelle. Uskon että me kaikki katsomossa istuvat vanhemmat samaistuimme kuninkaaseen ja kuningattareen ja mietimme mielessämme omia kasvatusmenetelmiämme.

Väliajan jälkeen Adalmiinan helmi tietysti katoaa ja niin katoaa myös Adalmiina. Yleisöltä Adalmiina ei kuitenkaan katoa vaan hän elää metsässä köyhän mummon mökissä. Kuninkaan linna ja valtakunnalliset etsinnät ovat jossain toisaalla. En ole varma, oliko tämä hyvä dramaturginen ratkaisu, sillä nyt kaikki oli niin auvoisaa, että esityksen draama osittain häipyi.

Ilmeisesti ohjaaja ja sovittaja on lisännyt esityksen lopulle Adalmiinan huolen ilmastonmuutoksesta ja luontokadosta, mikä tuntui hieman päälle liimatulta. Myös Adalmiinan kruunun sovittaminen koko valtakunnan tytöille oli toteutettu enemmänkin nykyaikaiseen markkinatyyliin. Jostain syystä esitys ei siis täysin luottanut siihen, että lapset kykenevät tulkitsemaan sadun ilman sen nykyaikaistamistakin.

Esityksessä on paljon sekä metsän eläimiä että kotieläimiä turkeissaan ja karvoissaan. Kuningas ja kuningatar ovat koko ajan samassa hienossa asussa, samoin hovin muut henkilöt. Tästä porukasta jäi mieleen erityisesti Tommi Kekäläinen, joka hovimiehenä menee melkein solmuun liehakointiasennossaan.

Pyörivä näyttämö pyöräytti nopeasti esille joko kuninkaanlinnan tai metsän tai jonkin muun paikan. Kuninkaanlinna oli rautainen rakennelma näyttämön keskellä, sen rautaportit eivät helpolla auenneet. Valoilla on Kouvolan Teatterissa joskus luotu mahtavia sadunomaisia miljöitä ja tunnelmia. Mutta ilmeisesti tarinan sadunomaisuutta ei nyt haluttukaan korostaa vaan enemmänkin seikkailua, kuten teatterin esitteessäkin kerrotaan.

Satu Lemola Adalmiinana tekee hyvän roolityön. Hänen Adalmiinansa on todella ärsyttävä kiukuttelija, mutta hänen Adalmiinansa on myös yksinäinen ja onneton.

Ensi-illassa esitys vielä jotenkin haki rytmiään, oikeaa olomuotoaan. Lapset menivät kuitenkin hienosti mukaan auttamaan taikojen tekemisessä tai kadonneen etsinnässä. Toivottavasti mahdollisimman moni lapsi pääsee näkemään Adalmiinan, sillä sen sanoma on tärkeä: hyvyys kantaa pitemmälle kuin ilkeys.

Ritva Sorvali