Nykyaikaistettu Jäniksen vuosi Kouvolassa
Paasilinna – Keski-Vähälä – Leskinen – Smeds, Jäniksen vuosi. Ohjaus ja sovitus Seppo Honkonen. Rooleissa Tommi Kekarainen, Satu Lemola, Annina Rubinstein, Markus Vaara ja Tiina Winter. Ensi-ilta Kouvolan Teatterissa 11.9.2021.
Arto Paasilinnan romaania Jäniksen vuosi (1975) on käännetty lukuisille kielille, ja siitä tehtyjä dramatisointeja on esitetty eri teattereissa. Kouvolan Teatterin esityksen pohjana ovat Kristian Smedsin, Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän dramatisoinnit, joihin esityksen ohjaaja Seppo Honkonen on tuonut omat lisänsä kuten korona-ajan, ilmastonmuutoksen ja muitakin tämän ajan ilmiöitä.
Esitys alkoi päähenkilö Vatasen koti- ja työpaikkakuvauksilla. Työpaikalla ärisevä pomo vauhditti Vatasen burnoutia eivätkä vaimon vaatimukset sitä helpottaneet. Niinpä Vatanen alkoi luisua omiin maailmoihinsa.
Jänikset toimivat pitkälti esityksen kertojina ja veivät tarinaa eteenpäin. Kyseessähän on tavallaan uni tai satu, jossa aikuinen mies rupeaa kaveeraamaan jänisten kanssa, puhuu näiden kanssa ja elää muutenkin ties missä maailmoissa. Ennen väliaikaa esitys riehaantui melkoiseen menoon, jossa tilanteet vaihtuivat tiuhaan tahtiin, ja puhetta tuli enemmän kuin ehti ottaa vastaan.
Niinpä mietinkin, että oliko tuon jakson tarkoitus esittää tilanteita nimenomaan Vatasen sekavan maailmankuvan osina, jolloin yleisö kuuntelee niitä ikään kuin Vatasen korvilla eikä kuule tai ehdi tajuta puoliakaan. Kun koko menon taustalla pauhaa vielä musiikki tai muu äänimaailma, puheiden erottaminen tämän kaiken seasta tuotti ongelmia. Näinkö oli tarkoituskin?
Väliajan jälkeen esityksen ”tutkija” esitteli osin huvittaviakin Niinistö-tutkimuksiaan, korppi kävi terhentelemässä, Vatanen seikkaili jopa avaruudessa. Aivan lopussa hiljennyttiin sanan äärelle, eli ryhdyttiin kaiken kohelluksen jälkeen pohtimaan syntyjä syviä: miten Vataselle käy, miten meille käy, miten ihmiskunnalle käy?
Näyttämölle oli rakennettu liikuteltava vaalea kehikko, joka toimi eri tiloina. Näyttelijät vaihtoivat rooliasuja osittain yleisön edessä. Vaihtoja olikin paljon, sillä neljällä näyttelijällä oli yhteensä yli 40 roolihahmoa. Viides näyttelijä Tommi Kekäläinen esitti koko ajan Vatasta, joka lähes koko ajan esiintyi samassa asussa, säntillisen virkamiehen puvussa.
Tommi Kekäläisen Vatanen oli liikuttava ja uskottava, suorastaan vaikuttava. Häntä keitettiin monessa liemessä, mutta eräänlainen unenomainen yleiskuva esityksestä välittyi. Muut näyttelijät esittivät paitsi jäniksiä ja muitakin eläimiä myös esimerkiksi uutistenlukijoita. Uutisissa ilmastonmuutos, rahanmahti, vihapuhe, joukkosurmat ja muut nykyajan asiat tulvivat näyttämölle.
Uskon että Kouvolan Teatterin Jäniksen vuosi herättää keskustelua, sillä tuskin kukaan pystyy sanomaan, että hän tajusi heti kaiken mitä esityksessä näytettiin. Esitys ikään kuin pyrki toistuvasti tipauttamaan katsojan kanveesiin, juuri kun tämä luuli pääsevänsä kärryille. Mutta näinhän uni toimii. Sen logiikkaa ei heti tajua, jos ollenkaan, ja sitä voi tulkita ja ihmetellä vaikka kuinka kauan.
Unta näkee harvoin uudelleen samanlaisena, mutta Jäniksen vuoden voi mennä katsomaan useammankin kerran. Enkä se siitä siilaantuu yhä selkeämmäksi.
Mutta sen voi sanoa, että ajan hermolla ollaan monta kertaa. Erityisesti jäi mieleen pizzan tilaus, jossa samalla kun puhelinvastaaja otti kaikessa rauhassa itsestään selfieitä, asiakkaan piti soittaa numerosta toiseen ja painaa milloin mitäkin nappulaa. Niin nykyaikaa ettei paremmasta väliä.
Ritva Sorvali