Mies Espanjassa, nainen Suomessa
Saara Turunen, Järjettömiä asioita. Tammi 2021.
Järjettömiä asioita kuvaa nuorta naista, dramaturgia tai kirjailijaa, joka asustelee osan aikaa Helsingissä isänsä hänelle ostamassa asunnossa ja osan aikaa Espanjassa miehensä luona. Kun pariskunta on erillään, kumpikin omassa maassaan, he viestittelevät lähinnä kännykällä.
Luin kiinnostuneempana Suomi-jaksot. Huomasin harppovani nopeasti Espanja-jaksot, mielestäni ne olivat turhan yksityiskohtaisesti kuvattu. Turunen saattaa kuvata hyvin tarkkaan joitakin sikäläisiä henkilöitä, paikkoja, esineitä, tilanteita. Koska en tavoittanut niiden tarkan kuvauksen syytä kokonaisuuden kannalta, en jaksanut lukea tekstiä sana sanalta.
Oikeastaan koko kirja alkoi vetää enemmän puoleensa, kun minäkertoja ryhtyi kuvaamaan ongelmiaan avioliitossaan. Yksi ongelma oli se, että hän ei pystynyt nauttimaan seksistä sillä tavalla, kuin mies olisi toivonut. Nainen itse ei nähnyt tässä kovin suurta ongelmaa, mutta kun mies sitä tivasi, hänen piti asiaa ainakin pohtia.
Toinen ongelma oli pariskunnan lapsettomuus. Vuodet kuluvat, ja naisen biologinen kello käy. Mitä pitäisi tehdä? Pariskunta käy Espanjassa tutkimuksissa, ja heille suositellaan erilaisia menetelmiä. Mutta miten ja missä heidän pitäisi ruveta lapsettomuushoitoja ottamaan? Onko heillä niihin edes varaa?
Koin Järjettömiä asioita jonkinlaisena nykykeski-ikäisten analyysinä. Nämä ihmiset ovat sekä Suomessa että Espanjassa saaneet paljon vanhemmiltaan, vanhemmat ovat tasoittaneet heidän tietään. Kuitenkaan esimerkiksi kirjan minähenkilö ei kovin paljon arvosta vanhempiensa elämäntyyliä, ei etenkään äitinsä elämäntyyliä.
Mitä nämä keski-ikäiset, tähän asti ainakin osittain vanhempiensa tuella eläneet ihmiset elämältään haluavat. Espanjassa osataan juhlia sekä pidetään yhteyttä perheen ja suvun kesken, Suomessa ollaan enemmän yksikseen. Työ tuo sisältöä suomalaisen elämään. Myös lapset tuovat siihen sisältöä, vaikka kirjailija kuvaakin vanhempiensa kotona vietetyn sietämättömän lapsimetelijoulun. Siskojen lapset terrorisoivat muuta perhettä.
Pidin hyvänä sitä, että kirjailija kuvaa asioita koko ajan minäkertojan kautta. Tämä henkilö aistii ja tuntee asioita, hän muistelee menneitä ja ennakoi tulevaisuutta. Sitä jäin miettimään, että miksi en meinannut jaksaa lukea Espanja-osuuksia. Muuttuiko kerronta niissä jotenkin toisenlaiseksi, vai mistä oli kyse.
Valitettavasti en jaksanut enää ruveta tätä asiaa tutkimaan.
Ritva Sorvali