Elli Kokon viimeiset viikot Kouvolan kasarmilla

Anna Syrjänen-Filppu, Elin. BoD – Books on Demand 2020.

Elin kertoo kouvolalaisesta Elli Kokosta, joka teloitettiin toukokuussa 1918 ainoana naisena Kouvolassa. Anna Syrjänen-Filppu kuvaa Ellin muutamaa vankeusviikkoa Kouvolan kasarmeilla ja vankeusaikana hänen mieleensä tulevia aiempiakin kokemuksia. Kirja päättyy vankien ampumisiin.

Elli Kokko oli ennen kansalaissotaa ollut töissä Kouvolan keskustan vaatekaupassa. Hän oli käynyt kansakoulun ja käynyt ystäviensä kanssa työväentalolla sekä rautatieläisten seuratalolla illanvietoissa. Elli oli seurustellut komean Maunon kanssa, mutta jo melko pian seurustelu oli ruvennut kariutumaan.

Anna Syrjänen-Filppu kuvaa Ellin tarinaa sekä kertojan näkökulmasta että Ellin omin sanoin minä-muodossa. Elli nimittäin kirjoittaa vankeusaikanaan tuntemuksiaan pienille paperinpalasille, jotka hän kirjan lopulla antaa ystävälleen. Ovatko nuo lappuset säilyneet, siitä ei kirjassa kerrota.

Kyseessä on romaani, vaikka sillä onkin vahva todellisuuspohja. Kirjailija on kuvitellut, miltä vangeista tuntuu nukkua ahtaudessa likaisilla patjoilla, elää pienillä ruoka-annoksilla ja pelätä koko ajan, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjasta välittyy hyvin se, että vangit ovat kokonaan vangitsijoidensa mielivallan armoilla.

Ellin viimeisiä viikkoja helpottaa se, että hänellä on lähellään tuttuja ihmisiä samassa tilanteessa. Vangit tukevat toisiaan, puhuvat keskenään, jakavat saamiaan leipänyssäköitä, nojaavat toisiinsa. Etenkin Frans-niminen vanki on Ellille tuki ja turva.

Monesti Elli miettii, että olisiko pitänyt aiemmin irrottautua punakaartista. Hän yrittikin, mutta se ei ollut enää mahdollista. Elli kuten muutkin vankinaiset oli ollut vartiossa, tehnyt ruokaa ja hoitanut sairaita. Ne olivat hänen rikoksensa, joista hän sai kuolemantuomion.

On hienoa, että Kouvolan tapahtumista ja kouvolalaisista ihmisistä kirjoitetaan kirjoja. Kirjoissa paikkakunta elää uudelleen kohtalonvuosiaan, ja ainakin tästä kirjasta jää lukijalla se ajatus, että ei koskaan enää tällaista.

Ritva Sorvali