Kosketuskylmä Suomi vainosi läheisyyttä etsiviä tanssijoita
Marko Tikka, Kielletyt leikit. Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948. Atena 2020.
Suomen hallitus määräsi joulukuussa vuonna 1939 tanssikiellon. Lyhyen talvisodan aikana sitä vastaan ei vielä kovin paljon napistu, mutta pitkittyneen jatkosodan aikana sitä uhmattiin joka puolella. Kielletyt leikit kirjan mukaan noin 15.000 henkilöä tuomittiin jatkosodan aikana sakkoihin tai muihin rangaistuksiin tanssimisesta.
Tässä eivät suinkaan ole kaikki tanssineet vaan pelkästään kiinnijääneet. Kun nimittäin tieto poliisin ratsiasta levisi tanssipaikalle, valot sammutettiin ja tanssijat pakenivat ovista ja ikkunoista eri suuntiin, Vain hitaimmat ja huonoimmat juoksijat jäivät poliisin haaviin, Joten tuomittujen luvun voinee kertoa vähintään kymmenellä ellei sadalla, jos haluaa saada edes jotain käsitystä sota-ajan salatanssijoiden määrästä.
Mielenkiintoista on sekin, että suurin osa tuomituista oli naisia tai oikeastaan alle 20-vuotiaita tyttöjä. Ehkä näitä todella oli pääosa tanssijoista tai sitten naiset olivat vain hitaampia pakoon juoksussa.
Kielletyt leikit -kirjan tekijät kuvaavat Suomen tanssivastaisuuden historiaa suorastaan 60 vuoden ajalta, mutta täyskielto osuu sota-aikaan. Tanssivastaisuus johtunee tekijöiden mukaan Suomen kosketuskylmästä kulttuurista, jota paritanssin leviäminen uhkasi. Paritanssissa mies ja nainen koskettavat koko ajan toisiaan, käsillään, jaloillaan ja koko vartalollaan. Tätä ilmiötä eivät kaikki voineet sietää.
Tämän koskettelun oletettiin nimittäin herättävän tanssijoiden eroottiset ja tarpeet ja johtavan ties mihin. Tätä piti vastustaa. Niinpä alettiin puhua tanssiraivosta, tanssihulluudesta, tanssikiihkosta jopa tanssihimosta, jota piti kontrolloida, vahtia ja sakottaa. Sillä tanssin todettiin saavan aikaan turmiollisen kiihotuksen tanssijoiden välille, ja tätä kiihotusta miehet, suoranaiset ”ihmisperkeleet” käyttivät häikäilemättömästi hyväkseen.
On hienoa, että tutkijat ovat tarttuneet tanssikieltoaiheeseen ja samalla tutkineet muutenkin meidän suomalaisten kosketuskulttuuria, miesten ja naisten halua tavata toisiaan, lähestyä toisiaan, ihmisen ikävää toisen luo. Tähän tarpeeseen tanssi tarjoaa oivan keinon, mutta sitä ei ole haluttu Suomen nuorisolle sallia edes rauhan aikana, sodan aikana tanssi nimettiin suorastaan rikolliseksi puuhaksi.
Kun tansseja rauhan tultua ruvettiin vähitellen ihan luvallisesti järjestämään, niihin oli pitkät jonot eivätkä kaikki mahtuneet sisälle. Sanomalehtien sivut pursusivat tanssi-ilmoituksia, tansseja järjestettiin joka puolella jopa useana iltana viikossa. Koko ajan tanssimisella oli kuitenkin kielletyn hedelmän maku, sen takia sitä ilmeisesti niin hanakasti harrastettiinkin.
Kielletyt leikit sai vuoden 2020 kirjallisuuden tietofinlandian palkinnon eikä syyttä. Kirja pakottaa kysymään, miksi me haluamme kontrolloida muita ihmisiä? Jos emme itse tanssi, miksi muut eivät saa tanssia. Herättääkö toisten ilo kateutta, vai mikä saa kieltämään sellaisen asian, joka toisille tuottaa iloa?
Ritva Sorvali