Isoisän vanhempien synkkä tarina varjostaa elämää

Isoisän vanhempien synkkä tarina varjostaa elämää

Anna Soudakova, Mitä männyt näkevät. Atena 2020.

 

Männyt näkevät hautausmaita, haudoilla käyviä ihmisimassoja, kynttilöitä, kukkia. Ovatko nämä samoja mäntyjä, jotka kasvoivat hautausmaan alueella 1930-luvulla, jolloin noihin joukkohautoihin ammuttiin alusvaatteisillaan värjötteleviä ihmisiä. Tuskinpa? Joten ei voi kysyä, mitä männyt muistavat?

 

Anna Soudakova kertoo romaanissaan Mitä männyt näkevät isosisänsä tarinaa. Isoisä Juri oli syntynyt 1931 Leningradissa ja oli 5-vuotias vuonna1936, jolloin hänen isänsä ja äitinsä vangittiin eikä heidän vaiheistaan sen jälkeen kuultu juuri mitään. Aikuisena Juri rupeaa ottamaan selvää vanhempiensa kohtalosta ja saakin sen selville.

 

Kirjassa eletään ensin 1930-luvun Leningradissa. Vanhempien vangitsemisen jälkeen heidän kotinsa tyhjennetään ja tynkäperhe, mummo, vaari ja lapset lähetetään Taskendiin. He palaavat sieltä Leningradin piirityksen loputtua, asuvat välillä Petroskoissa välillä Leningradissa. Kirjan loppuaikana he ovat Suomen Turussa.

 

Kirja kuvaa Artamonovin perheen elämää ainakin viiden sukupolven ajalta. Mummo ja vaari olivat syntyneet jo 1800-luvulla ja suvun nuorimmat syntyivät tällä vuosituhannella. Perheen kovin tapahtuma on juuri Jurin vanhempien vangitseminen Stalinin puhdistuksissa. Tuon tapahtuman varjo lepää vuosikymmeniä perheen yllä ja sen katkera muisto perheenjäsenten mielessä.

 

Anna Soudakova kuvaa äärimmäistä pahuutta ja toisaalta ystävällisyyttä, yhdessä eteenpäin menoa, elämäntoverin löytämistä, kodin rakentamista, toinen toisensa auttamista. Mummot ja vaarit hoitavat lapsia, tädit ja sedät pitävät yhteyttä, yhdessä yritetään sopeutua ja torjua puolueen iskuja. Lukijana ajattelee, että hallintokoneiston pitäisi auttaa ihmisiä eikä lyödä, vainota, pelotella.

 

Soudakovan kirjassa on muutama sivu virallisia asiakirjoja, joissa todistetaan isoisän vanhempien viimeisen vuoden tilanteita. Vaikka kyseessä on romaani, sillä on siis vahva elämäkerrallinen pohja. Näin on oikeasti tapahtunut. Valitettavasti.

Ritva Sorvali             

                               


Tags: