Pitkin ja poikin 1800-luvun lopun Eurooppaa
Heikki Kännö, Runoilija. Sammakko 2020.
Kahlasin Heikki Kännön Runoilijan läpi, ja päässäni pyörivät Keski-Euroopan 1800-lopun filosofit, muusikot ja muut viisaat, kiertävä teatteriseurue henkilöineen, Torinon ooppera, Preussin eri kaupungit, Ranska, ja kirjan lopulla mennään ilmeisesti myös Etelä-Amerikkaan. Kaiken moottorina sopassa pyörii HG-hahmo, eräänlainen Luciferus, joka tuntuu hallitsevan tapahtumia maassa kuin maassa.
Runoilijassa on siis paljon historiallisia nimiä, mutta päähenkilö Aurelian Benn on fiktiivinen henkilö. Hän on aloitteleva runoilija, joka sotkeentuu tämän tästä tappeluihin ja suorastaan veritekoihin. Hän myös varastaa lähes surutta ja nimenomaan hyväntekijöidensä rahoja ja tavaroita. Esimerkiksi sekä Nietzsche että Steiner -nimiset filosofit palkkaavat Aurelianin apulaisekseen, puhtaaksikirjoittajakseen ja tällä tavalla antavat hänelle asunnon ja ruuan.
Tuntui pahalta lukea romaania, jonka päähenkilö toimii kuten Aurelian Benn, eli pettää hyväntekijänsä. Tuntui myös pahalta lukea siitä, kuinka Lusiferuksen hahmo hallitsi koko Eurooppaa ja etenkin sen älymystöä. Kirjan lopulla kiinnostuin kansallisuusaatteen noususta ja sikiämisestä näissä älymystösuvuissa. Kännö kirjoittaa paljonkin siitä, miten 1800-luvun lopulla juutalaisia halveksittiin ja kuinka arjalainen rotu alkoi nostaa päätään.
Kun tullaan 1900-luvulle ja etenkin 1920-luvulle, tulee kuvaan myös Adolf Hitler, joka pääsee myös ääneen kirjassa. Heikki Kännön yksi teema lieneekin kuvata juuri arjalaisuuden taustaa ja nousua Saksassa. Arjalaisuus ei tämän kirjan mukaan ollut suinkaan Hitlerin keksintö vaan sillä oli pitkät perinteet saksalaisessa ajattelussa. Ja maan kuuluisimmat filosofit yritettiin valjastaa aatteen kannattajiksi vaikka millä konstilla.
Monet naiset saavat surmansa Aurealian Bennin lähistöllä, onko kyseessä siis dekkari? Kuka nämä naiset surmasi ja miksi? Tarinassa vilahtelee myös salaperäinen musta koira, ja ilmeisesti käytetään muitakin huumeita kuin alkoholia, sillä välillä henkilöt tuntuvat olevan ties missä tajunnan sfääreissä. Runoilija on 568-sivuinen järkäle, se oli yksi vuoden 2020 kirjallisuuden finlandiaehdokas.
Kahlasin siis Runoilijan läpi ja olen ymmällä. Jos kyseessä ei olisi ollut finlandiaehdokas, tuskin olisin tarttunut kirjaan. Jos haluaa että kirjassa on satamäärin henkilöitä ja kuljetaan jatkuvasti paikasta toiseen, tuolloin Runoilija on oiva valinta. Jos haluaa, että kirjassa vilisee myös yliluonnollisen tuntuisia aineksia, romanttisia kartanoita, linnoja ja kirkkoja, tuolloin kannattaa tarttua Runoilijaan.
Mutta jos haluaa lukea jotain pienimuotoisempaa, silloin Runoilija ei ole oikea kirja.
Ritva Sorvali