Häväistyt naiset vaeltavat läpi häväistyn Lapin

Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa. WSOY 2020.

Ei kertonut katuvansa kertoo keväästä ja kesästä 1945 Suomen Lapissa. Saksalaisten sotilaiden mukana kulkeneet naiset palaavat Norjasta Suomeen. Aluksi heitä pidetään vankeina Norjaan rakennetuissa keskitysleireissä, jossa heidän tukkansa keritään päätä myöten. Lopulta he pääsevät sieltä, ja kuorma-auto jättää heidät Suomen rajalle jonnekin käsivarteen.

Siitä alkaa taival kohti Suomea. Jossain vaiheessa kuusi naista muotoutuu porukaksi, joka jatkaa yhdessä. He nukkuvat teiden varsilla, juovat vettä puroista, saattavat olla päiväkausia syömättä, mutta jatkavat matkaa. He kastuvat sateessa, kengät kastuvat, heitä palelee, mutta he jatkavat. Vähitellen alkaa teillä liikkua muitakin ihmisiä, naisia katsellaan vihaisesti. Heidät tunnistetaan saksalaisten huoriksi.

Useampaan kertaan matkan alkuvaiheessa, kun heitä siirretään paikasta toiseen, naiset pelkäävät, että heidät ammutaan. He ovat tavallaan kuolleet useampaan kertaan, sillä he ovat varautuneet siihen, että selkään iskeytyy luoti. Kulkiessaan loputonta taivaltaan, he miettivät, miten heidät otetaan vastaan. He puhuvat vähän, heidät on ikään kuin mykistetty.

Kinnunen kuvaa keväistä Lapin luontoa, joka taas herää henkiin, vaikka sotajoukot ovat marssineet sen yli. Poltettujen talojen raunioista pilkistää jotain vihreää, savupiiput törröttävät korkeina, joidenkin piippujen juurella joku paistaa leipää. Ihmiset asuvat maakuopissa, talojen kattopellit suojanaan. Enimmäkseen miehiä liikkuu talojen raunioilla, naiset ja lapset palaavat vasta myöhemmin.

Muutaman kerran Kinnunen antaa naisten, lähinnä Irenen, muistella elämää ennen saksalaisten mukaan lähtemistä, kotioloja, avioliittoa, lapsen erkanemista perheestä. Ne lähtivät saksalaisten matkaan, joiden kotiolot työnsivät heitä sieltä pois. Oli helppo lähteä. Mutta miten helppo on palata, sitä nämä naiset nyt pohtivat. 

Katri muistelee, miten tarkkaan hänet syynättiin lautakunnan edessä, kun hän halusi naimisiin Wernerinsä kanssa. Ei kelvannut, ei ollut rotupuhdas. Naisten alastomuus, naisten häpäiseminen, naisen ruumiin paljastaminen tulee moneen kertaan esille. Joku seurueen naisista kysyykin, että tehdäänkö suomalaisille miehille näin. Häväistäänkö heidätkin, olivathan hekin kimpassa saksalaisten kanssa?

Kinnunen haluaa tehdä oikeutta näille naisille. He olivat aikansa lapsia, he menivät töihin sinne, missä maksettiin, he olivat alttiina imartelulle. Samalla kirjasta paljastuu häväistys. Lappi on kuten nämä naiset, hävitetty, poltettu, sen tilanne on kaiken kansan nähtävänä. Kyseessä on vaellusromaani, mutta se on myös vaellusta naisten mielessä. Vaellusta ja pelkoa.

Ritva Sorvali