Vanhukset eivät saa elää yliajalla

Piia Leino, Yliaika. S&S 2020.

Vanhustenhuollon kustannusten paineissa on Suomessa 2020-luvulla säädetty Lex 75, joka tarkoittaa sitä, että yli 75-vuotiailla ei enää ole Suomen kansalaisuutta, ei omaa pankkitiliä, ei sosiaaliturvaa, ei mitään. He ovat paperittomia, ei toivottuja hylkiöitä, joiden on viisainta kuolla suosiolla. Jos he eivät kuole tiettyyn päivään mennessä, heidän omaisuutensa siirtyy valtiolle. Niinpä lapsillakaan ei ole mitään intressiä pitää vanhempiaan hengissä. Päinvastoin. 

Yliajan päähenkilö Annastiina Kankaanranta on yksi niistä 2020-luvun ministereistä, jotka olivat säätämässä Lex 75 -lakia edeltäneitä lakeja, jotka mahdollistivat omaehtoisen, valinnanvaraisen kuoleman. Sittemmin, kun Annastiina oli jo EU-parlamentissa, Suomen lakeja tiukennettiin Lex 75 suuntaan. Kun Annastiina itse vuonna 2052 lähenee 75 vuotta, hänen pitää ruveta valmistautumaan kuolemaansa. Romaani kertoo muutamasta viikosta kesällä 2052, jolloin Annastiina pohtii tilannettaan. Välillä hypätään takaumien kautta 2020-luvulle.

Vaikka kyseessä on tulevaisuuteen sijoittuva kuvitelma, kaikki romaanissa esitetyt asiat ovat keskustelussa tänä päivänä. Romaanissa puhutaan ilmastonmuutoksen ehkäisystä, siirtolaisvirroista, ikäpyramidista, kestävyysvajeesta. Eli jotain pitää tehdä, mutta onko ratkaisu tietynikäisten eliminointi. Romaanin mukaan Lex 75:llä säästetyillä vanhustenhoitorahoilla voidaan kaikki työikäiset tutkia vuosittain kaikkien tautien varalta. Rahaa siis on, mutta ketä tutkitaan ja hoidetaan, siitä voi valtio päättää.    

Yliaika on pysäyttävä tulevaisuudenkuva. Tähänkö ollaan menossa? Ovatko vanhukset  maahanmuuttajien tavoin vaarassa joutua paperittomiksi, joista kukaan ei pidä huolta, joilla ei ole paikkaa tämän maan kamaralla. Romaanin Annastiina harhailee rinkka selässä Suomen metsissä, pyrkii sisälle tyhjään kesämökkiin, onnittelee itseään, että onneksi hän sattui syntymään kesällä. Hän on kuin susi, jota ruvetaan porukalla metsästämään.

Ritva Sorvali