Tino elää kuolleiden kirjailijoiden keskellä

Mooses Mentula, Toiset meistä. Wsoy 2020.

Toiset meistä eivät uskalla lähteä kotoaan. Esimerkiksi lähikauppaan lähteminen vaatii melkoiset järjestelyt, tietyn määrän olutta ennen lähtöä ja tietyn määrän kaupassa käynnin jälkeen. Ja silti kaupassakäynti on kaulukset pystyssä pitkin seiniä hiiviskelyä, pelkoa että joku sanoo jotakin ja kassalta äkkiä pikavauhtia kotiin juoksua.

Tällainen henkilö on Mooses Mentulan uusimman kirjan päähenkilö Tino. Hän on aiemmin karannut pariinkin kertaan sekä lääketieteen että farmasian pääsykokeista. Nyt hän on elänyt vuositolkulla psyyken lääkkeiden varassa helsinkiläisessä yksiössään ja on juuri saamaisillaan työkyvyttömyyseläkepäätöksen. Vimpeliläiset vanhemmat pitävät häneen yhteyttä, käyvät aika ajoin katsastamassa ja surevat pojan kohtaloa.

Lähistöllä asuu yksinhuoltajaäiti Mirjami Tuuli-tyttärensä kanssa. Tuuli huutelee Tinolle kauppareissuilla eikä meinaa antaa periksi, vaikka mies juoksujalkaa painelee pakoon. Sittemmin Tino, Mirjami ja Tuuli tutustuvat paremmin, ja tämä aihepiiri onkin kirjan parasta antia.

Mutta mitä ihmettä ovat Tinon elämään tuppaavat Charles Bukowski, Jack Kerouac, Jane Austen ja Edgar Allan Poe. He ovat kuolleita kirjailijoita, jotka kuitenkin elävät Tinon yksiössä kuin kotonaan, menevät hänen kanssaan baareihin ja antavat hänelle elämänohjeita. Nämä henkilöt ovat yhtä todellisia kuin Mirjami ja Tuuli ja vuokraisäntä Kilpeläinen.

Nimittäin pakoillessaan eräällä kappareissulla ilmeisesti Tuulia, Tino horjahti antikvariaattiin. Siellä kaupanpitäjä työnsi hänelle kasan kirjoja, joiden joukossa oli edellä mainittujen kirjailijoiden teoksia. Näitä Tino rupeaa lukemaan ja intoutuu kirjoittamaan itsekin omaa teostaan.

Lienenkö oikeassa, kun kuvittelen, että Toiset meistä -romaani sisältää myös Tinon kirjoittamaa tekstiä, pätkiä Tinon lukemista kirjoista, ja ovatko kuolleiden kirjailijoiden puheet suoraan heidän kirjoistaan vai Mooses Mentulan keksimiä lauseita heidän suuhunsa? Tässä kirjassa lienee siis monen tasoista tekstiä, minkä takia sen lukeminen ei ole kaikkein helpointa.

Senkin tajuaminen, että mikä on milloinkin totta ja mikä kuvitelmaa, on väliin vaikeaa. Mieluiten olisin lukenut Tinon, Mirjamin ja Tuulin tarinaa, siinäkin olisi ollut aihetta romaaniin. Mirjamin väkivaltainen ex-mies tarjosi draamaa liiankin kanssa. Mutta ilmeisesti Tinon mielentilan hahmottamisen takia kirjaan piti tuoda liuta kuolleita kirjailijoita.

Toiset meistä eivät kuitenkaan pysy kärryillä, jos samassa kirjassa kuljetetaan rinnakkain kovin monen tasoista tarinaa.

Ritva Sorvali