Populismi karisee hallitusvastuussa

Jari Lindström, Syvään päähän. Wsoy 2020.

Kouvolalainen entinen työ- ja oikeusministeri sekä entinen kansanedustaja Jari Lindström on nyt jäätyään 2019 eduskunnasta kirjoittanut vuoden aikana 400-sivuisen muistelmakirjan. Ei hassumpi suoritus esikoiskirjailijalle.

Lindström etenee muistelmissaan kronologisesti lapsuudesta nykypäivään. Lapsuus ja nuoruus kuittautuu 20 sivulla, samoin paperimiesaika Voikkaan tehtaalla. Paikallispolitiikka saa jo hieman enemmän sivuja, mutta kirjan varsinainen aihe on työ perussuomalaisten kansanedustajana ja ministerinä vuosina 2011-2019. Näille asioille on varattu lähes 300 sivua. Viimeisimmät muistikuvat ovat koronakeväältä 2020.

Kirja on jaettu selkeisiin lukuihin, joilla on otsikko sekä vuosiluvut tyyliin ”Paperimies (1984-2006)”. Tämä on hyvä ratkaisu, sillä jos lukija haluaa palata tarkistamaan jonkin kohdan, se löytyy suhteellisen helposti. Pääotsikoiden alla on vielä liuta alaotsikkoja. Kirja etenee loogisesti asiasta toiseen.

Isompia asiaryppäitä ovat Kouvolan perussuomalaisten riitaisa paikallinen politiikka, tuplaministeriyden rankat vuodet, työministerin jatkuva vastuunkanto hallituksen linjauksista, perussuomalaisten hajoaminen vuoden 2017 puoluekokouksen jälkeen ja sinisten aika, joka samalla oli jo jonkinlaista luopumisen enteilyä.

Lindström nostaa esiin joitakin eri puolueiden poliitikkoja, useimmiten sellaisia, joiden kanssa hänen yhteistyönsä on sujunut hyvin. Samalla hän luo politiikasta sellaista kuvaa, että joidenkin kanssa luottamus pelaa puoluerajoista riippumatta. Joidenkin kanssa se ei pelaa edes oman puolueen sisällä.

Lindström kuvaa hyvin opetteluaan uusiin vaativiin tehtäviin. Uusille kansanedustajille järjestettiin yhteisiä koulutuksia, mutta jatkuva omaehtoinen kouluttautuminen oli välttämätöntä. Myös eduskunnan virkamiehet ja eri ministeriöiden virkamiehet opettivat ihan yksityisestikin untuvikkoa tehtäviinsä, piti vain uskaltaa kysyä ja osata kysyä.

Lindström uskoo selvinneensä osin sen takia, että on ulospäin suuntautunut, kuunteleva ja kyselevä tyyppi. Toisen syyn selviämiseensä hän nostaa esiin kirjan alussa luvussa ”Oikeaa nostotekniikkaa seuraa valaistuminen”. Hän on vuosikausia harrastanut voimanostoa eli kokeillut tällä tavalla rajojaan. Tätä rajojen kokeilua ja rajojen ylittämistä hän joutui harrastamaan myös politiikassa. 

Mielestäni Jari Lindströmin kirja Syvään päähän on erittäin hyvä kuvaus politiikan tekemisestä ja siinä pärjäämisestä. Etenkin populistipuolueen edustajana joutuu monen tulen väliin. Vaalikentillä on tullut luvattua sitä ja tätä, äänestäjät ovat kimpussa, jos tuloksia ei ala kuulua.

Mutta tuloksia ei saa kukaan aikaan niin nopeasti kuin äänestäjät haluaisivat, ei ainakaan oppositiosta. Kun pääsee hallitusvastuuseen, ymmärtää entistä paremmin mikä on mahdollista ja mikä ei. Lindström kuvaa kuinka hän on karvaasti kantapään kautta oppinut tämän asian, vaikka ei puolueensa äänekkäimpiä kaiken muuttamisen lupaajia ole ollutkaan.    

Syvään päähän on vetävästi ja konstailemattomasti kirjoitettu. Joskus lukujen lopussa on jonkin verran kuvattujen tilanteiden selittelyä ja tulkintaa, mutta ei tolkuttomasti. Pääosin Jari Lindström pysyy kokemissaan tapahtumissa.

Ritva Sorvali