Naiset puhkaisemassa diktatuurin kuplaa

Margaret Atwood, Testamentit. Otava 2019

Testamentit kuvaa Amerikkaan pesiytynyttä Gileadin tasavaltaa 15 vuotta Orjattaresi-romaanin ajan jälkeen. Nyt tapahtumia kuvataan kolmen eri-ikäisen naisen kautta, yksi heistä on elänyt Gileadin ulkopuolella Kanadassa, muut kaksi Gileadissa. 

Kaikkein kiinnostavinta mielestäni oli se, miten julmassa diktatuurissa elävät ihmiset pystyvät kestämään sen tilanteen, että he näkevät kuinka väärin asiat menevät, mutta eivät uskalla tai osaa tehdä niille mitään. Ja se, kuinka taitava, nopea ja tavallaan myös julma pitää olla, jos aikoo nakertaa systeemiä sisältä käsin rikki.

Elämä on koko ajan kuin veitsenterällä, sillä jos kritisoijan tekemiset tai edes ajatukset tulisivat jotenkin julki, hän olisi heti hirressä. Niinpä tämä kolmas nainen, vanhempi nainen, joka tekee testamenttiaan kaiken muun tekemisen keskellä ja pyrkii tuossa testamentissaan paljastamaan Gileadin mädännäisyyden, toimii todella rohkeasti ja oman henkensä uhalla.

Kirjan alussa kuvataan sitä, miten ihmiset sitoutettiin Gileadin oppiin. Monet oli ryöstetty entisestä elämästään ja kuljetettu pakolla Gileadin alueelle, jossa heidät alistettiin, häväistiin suorastaan ja pakotettiin tekemään niin julmia tekoja, että niiden jälkeen he olivat gileadilaisia. He olivat tahranneet itsensä, omat arvonsa, kaiken entisen elämänsä, heidän oli nyt pakko elää tässä uudessa systeemissä. He olivat tehneet samoja pahoja tekoja kuin muutkin.

Tavallaan Testamentit on kuin dekkari. Sekä Gileadiin menevät että sieltä poislähtevät joutuvat esittämään tiettyä roolia. Jos vartijoille tai komentajille selviäisi, mitä nämä ihmiset ajattelevat, he olisivat oitis hirressä. Niinpä jokaisen pitää pitää pokkansa ja esittää roolinsa. He ovat ikään kuin kaksoisagentteja, joiden peli ei saa tulla ilmi. Rajanylitykset ovat suoranainen jännitysnäytelmä.

Margaret Adwood avaa Gileadin avulla sen asian, miten tärkeää on pitää yllä demokraattista systeemiä, miten tärkeää on torjua kaikki totalitaariset liikkeet ja estää niiden valtaanpääsy. Usein nämä liikkeet käyttävät keppihevosenaan uskontoa ja saavat sitä kautta kannattajia. Mutta meidän kaikkien pitää suhtautua kriittisesti myös uskonnon varjolla tai avulla tehtävään poliittiseen agitaatioon. Kirja on valitettavan ajankohtainen tänäkin päivänä.     

Ritva Sorvali