Napakka esitys Puhdistuksesta

Sofi Oksanen, Puhdistus. Ohjaus Karolina Eklund-Vuorela. Ensi-ilta Kuusankosken teatterissa 7.2.2020.

Sofi Oksasen Puhdistus on melkoinen järkäle. Sehän kuvaa Viron sotienaikaista ja -jälkeistä historiaa vuosikymmenien ajalta ja vielä kahta aikatasoa rinnakkain. Ilmeisesti kirjasta on tehty useita näyttämösovituksia, Kuusankoskella nähtiin näistä yksi.

Kuusankosken sovituksen ehdottomassa pääroolissa ovat nuori ja vanha Aliide eli Viroon jäävä sisar. Vanhaa Aliidea esitti tiukasti Heli Nikula ja rakastunutta nuorta Aliidea Elisa Heikkinen. Hans eli Jyri Turunen lymyili näyttämön alla, Matti Oleniuksen Martin pasteeraili isännän elkein talossa.

Alussa näyttämön ylätasanteella esitetty parittajien dialogi jäi hieman irralliseksi, oliko se tarpeenkaan? Varsinainen esitys alkaa, kun Milja Marttilan erinomaisesti esittämä Zara syöksyy huorantamineissaan vanhan Aliiden huusholliin. Naiset tutkailevat toisiaan. Mennään takaumiin, nuoren Aliiden elämään Hansin ja Martinin kanssa. Pian taloon tunkevat myös Zaran takaa-ajajat (Mikko Jyräs ja Markku Heino).

Tämä sovitus sopi hyvin Kuusankosken teatteriin. Osa tapahtumista kerrottiin, joten esityksen ainoa tapahtumapaikka oli Aliiden koti. Silti tarinan karmaisevuus tuli läpi. Se miten ihminen pelastaakseen itsensä joutuu satuttamaan muita ja allekirjoittamaan valheellisia todistuksia läheisistään. Ja miten tämä kaikki vaikuttaa koko elämään.

Hienosti nuori Aliide kertoo, miten hän ei voi katsoa ihmisiä silmiin eivätkä nämä häntä. Kaikilla on jotain tunnollaan, kaikki häpeävät jotain, kaikki katsovat maahan. Tämä oli Viron kansa karmea kohtalo, jonka Sofi Oksanen on Puhdistuksessaan nostanut esiin. Puhdistus nostaa esiin erityisesti naisten kokeman häpeän.

Ja nuori Zara kantaa tätä samaa häpeää. Hän ei tiedä, missä kaikkialla hänestä otetut kuvat vaeltavat, ketkä tuntevat hänet noista kuvista. Voiko hänkään katsoa ketään silmiin? Kuka uskoo, että hänet on pakotettu noihin tilanteisiin aivan kuten hänen sukunsa naiset sodan aikana.

Ohjaaja oli juuri sopivissa kohdissa saanut kunkin näyttelijän raivostumaan oikein kunnolla, lyömään nyrkkiä pöytään. Näin pitikin tehdä.

Tämän esityksen loppu oli pienoinen yllätys, mutta menihän se näinkin.

Ritva Sorvali