Ryhmäteatterissa apu löytyykin läheltä
Anna Krogerus, 9 hyvää syytä elää. Ohjaus Kaisa-Liisa Logren. Rooleissa: Santtu Karvonen, Juha Kukkonen, Ella Mettänen, Pihla Penttinen (vier.) Minna Suuronen ja Robin Svartström. Esitys Ryhmäteatterissa 26.10.2018.
Ryhmäteatterin kantaesitys 9 hyvää syytä elää kertoo hienosti siitä, kuinka syyt elää löytyvät läheltä: naapureista, sukulaisista, ikkunasta näkyvistä tapahtumista.
Esityksen alussa Ella Mettäsen esittämä Klara käpertyy koloonsa. Hän ei uskalla mennä minnekään, hyvä jos lyhyesti saa vastattua äidin puheluihin. Psykiatrinen hoitaja käy tietyin välein kyselemässä lääkkeiden otosta ja antaa Klaralle muistikirjan, johon tämän pitäisi joka päivä kirjoittaa 9 hyvää syytä elää. Vaikka Klara kuinka miettii, hän ei keksi muuta syytä elää kuin nukkumisen. Joskus posti tipauttaa eteisen lattialle muistutuksen palauttamatta jääneistä kirjoista.
Vähitellen Klara kuitenkin alkaa ilmeisesti katsella ikkunasta ulos, ja kun hänen pitää joskus sentään käydä ulkona, viemässä roskis tai lähikaupassa, hän törmää lähi-ihmisiinsä: alkoholistiin ja tämän koiraan, rollaattorivanhukseen, koulupinnariin, äitiin kauppakassien kanssa, maahanmuuttajaan ja niin poispäin. Etenkään Juha Kukkosen hienosti esittämän koiran Urho-Kalevan terhakas liehakointi ei jätä Klaraa kylmäksi.
Eli pakollisilla ulkona käynneillä Klara alkaa tutustua ympäristöönsä ja huomaa, että monet tarvitsevat apua. Etenkin koira on nykyoloissaan melko huonossa hoidossa ja takertuukin Klaraan.
Kun yksi lähi-ihmisistä kuolee, ja muu porukka kuulee, että tämän hautajaisiin ei ole tulossa muita kuin pappi, päättävät kaikki mennä sinne. Hautajaisista muodostuukin liikuttava tilaisuus, kun kaikki vievät sinne kukkansa ja esittävät ohjelmaakin. Eli esityksen lopulla nämä lähi-ihmiset työntyvät yhä lähemmäksi toisiaan, joten Klaran on helppo kirjoittaa muistikirjaansa vähintään 9 hyvää syytä elää.
Ryhmäteatterin esitys tuntuu sanovan, että ei tarvitse lähteä merta etemmäksi kalaan. Riittää kun uskaltaa katsella ympärilleen, kohdata lähi-ihmisensä ja tutustua heihin, niin löytää lähipiiristään syitä jatkaa elämäänsä.
Ryhmäteatteri esitti näytelmän yksikertaisesti, rauhallisesti, mitään alleviivaamatta, joten katsoja sai itse löytää sen sanoman. Luulen että moni liikuttui etenkin lopun hautajaiskohtauksessa, jossa kaikista henkilöistä löytyi jotain uutta. Ihminen on heikoimmillaankin moniulotteinen.
Ritva Sorvali