Marjo Liukkonen avaa Hennalassa surmattujen tyttöjen kohtaloa  

Hennalan naismurhat jättää ristiriitaisen vaikutelman, kirjoittaa Marjo Liukkosen Hennala-tutkimuksen arvioija Hannu Takala (ESS 8.4.2018). Varmaan kuka tahansa ajattelee ensimmäiseksi, että kuinka voi olla mahdollista, että ainakin 216 nuorta naista teloitetaan Hennalassa toukokuussa 1918? Näin kuitenkin tapahtui. Takalakin myöntää tämän, ”teloitettujen iät, kotipaikat ja toiminta punakaartissa tulevat perusteellisesti selvitetyiksi”.

Marjo Liukkonen on käyttänyt tutkimuksessaan noin 20 eri arkistoa. Takala arvostelee tutkijaa kuitenkin siitä, että tämä tekee päätelmiään vain yhden muistelijan perusteella. Liukkonen esittelee menetelmiään ja lähteitään tutkimuksensa 60 ensimmäisellä sivulla ja kirjoittaa, että on pyrkinyt kuljettamaan rinnakkain muuta arkistotietoa ja muistitietoa ja pyrkinyt myös saamaan muistitietoa useammalta taholta, vangeilta, vartijoilta ja saksalaisilta sotilailta.

Aina tämä moniäänisyys ei kuitenkaan ole toteutunut, sillä muistitieto lienee paikoin sattumanvaraistakin. Yhdenkin lähteen luotettavuutta voidaan Liukkosen mukaan kuitenkin testata tarkkailemalla kertomuksen yksityiskohtia. Joten jos kirjaa lukiessaan huomaa, että lähteenä on vain yksi muistelija, kannattanee miettiä, millainen kertomus tämä on, ja että tukeeko tätä tarinaa jokin muu tietämäni asia.

Takalan arvostelun loppuosa on mielestäni ristiriitainen. Hän kehuu ensin Liukkosen löytämiä 16 eri syytä tapahtuneeseen ja jatkaa, että jokainen näistä olisi oman tutkimuksensa aihe. Myöhemmin hän sanoo, että ”teloitusten motiivien etsintä sekä loppupäätelmät jättävät toivomisen varaa”.

Ikään kuin vastauksena tähän arvosteluun Liukkonen nostaa kirjansa alkuluvuissa esille vielä 17:n motiivin eli ”väkivaltaisen veteraanin” teorian (s.31). Tämä tarkoittaa sitä, että ampumisen makuun päässeet eivät osanneet lopettaa, vaikka vastapuoli oli jo antautunut. Mielestäni 17 motiivia tähän tekoon on jo melko hyvä määrä, mutta jos joku löytää niitä vielä lisää, ei haitanne.

Siitä olen Takalan kanssa täysin samaa mieltä, että Hennalan vuoden 1918 tapahtumat eivät suinkaan ole vielä loppuun tutkittuja. Marjo Liukkonen avaa hienosti tämän asian nostamalla esiin sen ehkä karmeimman osan, tyttöjen teloitukset. Tästä voivat muut tutkijat jatkaa.

Ritva Sorvali

Kouvola