Maukka ja Väykkä seikkailun pyörteissä
Timo Parvela – Johanna Sorjonen, Maukka ja Väykkä & suuri seikkailu. Ohjaus Johanna Sorjonen. Lavastus ja puvut Sanna Halme. Sävellykset ja musiikki Petteri Hautala. Koreografia Satu Taalikainen. Rooleissa myös Rebekka Viitala, Jaana Raski, Petteri Hautala, Raimo Räty, Tiina Winter ja Satu Taalikainen. Kantaesitys Kouvolan Teatterissa 19.4.2018.
Maukka ja Väykkä alkaa siitä kun Maukka-kissa (Nina Petelius-Lehto) rupeaa mouruamaan että sopu ja arki on tylsää, hän haluaa seikkailuun. Hänen ystävänsä Väykkä-koira (Panu Poutanen) viihtyy hyvin arjessa ja sovussa, mutta myöntyy lopulta Maukan painostuksesta kaivamaan kuoppaa.
Kuoppa tehdään ja postinkantaja kaatuu ja putoaa siihen, ja siitä seikkailu alkaa. Maukka ja Väykkä lähtevät vaeltamaan, löytävät päästäiset eli Murhiset sekä vuohen, härän, possun ja kanan. Päästäisillä on ihan omat seikkailujuonensa, joihin Maukan ja Väykän seikkailun etsintä lomittuu.
Alku lähti käyntiin kiinnostavasti. Nina Petelius-Lehto Maukkana esitti ilmeikkäästi tylsyyttään ja sai vaisun Väykän käyntiin. Tanssiryhmän koreografiat laulujen aikana täyttivät näyttämön juuri sopivasti. Mutta kun seikkailijat asettuivat yöpuulle jonnekin metsän kätköihin, esityksen imu lopahti, tavallaan pysähtyi.
Väliajan jälkeen pääpointti oli saada aikaan ihmejuoma, jolla ainakin yksi henkilö voisi toteuttaa toiveensa muuttua joksikin muuksi. Niinpä juostiin paikasta toiseen aineksia etsimässä. Loppupuolen kiinnostavin kohtaus oli ihmejuoman valmistus, jonka aikana tanssiryhmä laulun ja tanssin keinoilla hienosti tavallaan kertasi mitä oli tapahtunut.
Murhisten taikajuoman etsintä nousikin nopeasti päärooliin, jolloin Maukan ja Väykän kiistely arjen ja sovun hyvistä ja huonoista puolista unohtui. Tämä olisi kuitenkin ollut mielestäni aivan riittävä aihe näytelmään ja lisäksi erittäin ajankohtainen. Eli nimenomaan lasten kanssa kannattaisi varmaan ihan syvällisemminkin pohtia, pitääkö aina olla jotain ohjelmaa ja erityistä? Eikö voitaisi välillä vain olla kotona?
Näyttämön keskelle oli rakennettu hieman linnamainen rakennelma, joka toimi eri eläinten kotina. Reunustoilla oli lähinnä siirtolavoista koottuja pieniä tiloja. Eläimet oli tehty viitteellisillä hännillä, korvilla ja kasvomaalauksilla. Esityksen muutamat laulut ja tanssit toivat tuiki tarpeellisen rytminvaihdoksen moneen kohtaukseen.
Lapsiyleisö tuntui seuraavan esitystä. Aikuiselle teksti oli monin paikoin turhan yksioikoinen, mutta lapsillehan se oli tarkoitettukin. Käsiohjelma oli mainio, sen kansiosaa voi käyttää myös julisteena.
Ritva Sorvali