Kirsti seikkailee 1920-luvun Suomessa ja Pariisissa

Enni Mustonen, Ruokarouvan tytär. Otava 2017.

Ruokarouvan tytär alkaa 1920-luvun helsinkiläisen nuorison vapunvietolla ja sen jälkeisellä teatterikiertueella. Kirjan päähenkilö on ruokarouvan eli Ida Erikssonin tytär Kirsti, joka on nyt aikuistunut, päässyt ylioppilaaksi ja opiskelee ranskaa.

Kirjan alkupuoli tuntuu tavallaan tyttökirjalta. Etenkin teatteriseurueen kesäkiertue Suomen eri kaupunkeihin oli lähinnä luettelo paikkoja ja henkilöitä. Hieman samaa vikaa oli Viipuriin ja Kivennavalle suuntautuneessa talvisessa matkassa. Tosin Olavi Paavolaisen kodin huumehuuruiset itämaiset naamiojuhlat nousivat sieltä paremmin esiin. Paavolaisen lisäksi kirja tulvii muitakin 1920-luvun kuuluisuuksia.

Oikeastaan tämä kirja aikuisten romaanina alkaa vasta Kirstin sisaren Annin sairastuessa. Tuolloin tarinaan tulee draamaa, sillä vakava sairaus vakavoittaa kaikki. Aikuisuutta Kirstin elämään tuo myös ero romanttisesta agronomi-Maurista, joka on saanut nuoren naisen veret ja mielikuvituksen liikkeelle.

Kun Kirsti lähtee Pariisiin, kirja saa aivan uuden sävyn. Matka junalla ja laivalla Ruotsin ja Saksan kautta kestää lähes viikon ja saa Kirstin monta kertaa juoksemaan asemalaiturilta toiselle, etsimään hotellia ja pelkäämään tavaroidensa puolesta. Päästyään perille Kirsti joutuu opettelemaan, miten Pariisissa kuljetaan, mikä paikka on missäkin ja mistä hän ensinnäkin löytää katon päänsä päälle.

Pariisin aika kaikkine käänteineen avaa suomalaiselle lukijalle ikkunan 1920-luvun muotimaailmaan, jonka mekka Pariisi tuolloin oli. Pariisin kansainvälisyys, paheellisuus, kilpailu ja juonittelu paljastuvat Kirstille, mutta tässäkin jaksossa on melkoisesti tyttökirjamaista romantiikkaa. Näin etenkin amerikkalaisten naisten keskinäisissä kahinoissa.

Kirsti seisoo omilla jaloillaan, tekee parhaansa siinä mihin ryhtyy, mutta ei rupea nöyristelemään kenenkään edessä. Niinpä hän parin vuoden Pariisin aikanaan vaihtaa useamman kerran sekä työpaikkaa että asuntoa. Lopun miessuhde alkaa hieman yllättäen ja etenee turhan nopeasti. Kirjan kuvaama Kirsti ei ehkä toimi noin.

Ruokarouvan tyttäressä on monia kiinnostavia jaksoja, mutta joidenkin kohtien yli piti hyppiä. Tarinan imu ei kulkenut tasaisena virtana pitkin kirjaa. Tulee mieleen, että onko Enni Mustosella ollut vaikeuksia lajityypin valinnassa, siinä onko kyseessä tyttökirja vai aikuisten lukuromaani? Nyt tämä on hieman molempia.

Ritva Sorvali