Teatteriparodiaa farssin keinoin

Lewis – Sayer – Shields, Näytelmä joka menee pieleen. Ohjaus Mika Nuojua, lavastus ja puvut Sanna Halme, valot Antti Helineva, äänet Kari Mitikka ja kampaukset ja meikit Satu Linerva. Esitys Kouvolan Teatterin suurella näyttämöllä 11.11.2017.

Näytelmä joka menee pieleen kuvaa harrastajaryhmän esitystä näytelmästä Murha Havershamin kartanossa. Esittäjät kuuluvat ryhmään, joka on jo aiemminkin esittänyt näytelmiä, joissa yleensä lähes kaikki on mennyt pieleen. Eli kyseessä on ryhmä, jolle sattuu ja tapahtuu. Näin valistaa yleisöä murhanäytelmän ohjaaja, jota Kouvolassa esitti Raimo Räty.

Jo alussa ryhmältä on kateissa koira ja cd-levy eivätkä lavasteet meinaa pysyä paikoillaan. Koko ajan tauluja ja ovenpieliä irtoaa liitoksistaan, näyttelijät eivät muista repliikkejään, lumisateen heittäjä on aina muutaman sekunnin myöhässä, näyttelijät telovat toisiaan näyttämöllä ja rooleja joudutaan kesken esityksen jakamaan uudelleen. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen.

Kouvolassa tämä kaikki esitettiin reippaasti ylinäytellen, isoilla eleillä, silmät ymmyrkäisinä. Lisäksi välkkyvillä punertavilla valoilla luotiin kohtalonomaista menoa etenkin kuoleman ympärille, eleet pysähtyivät dramaattisiin asentoihin, ja äänet vielä täydensivät kohtalokasta vaikutelmaa. Valoja välkkyi sekä alussa että lopussa, mutta keskivaiheillakin niitä olisi tarvittu, jotta esitys ei olisi missään kohtaa langennut tavanomaiseen realistiseen kerrontaan.

Sillä heti kun dramaattinen ote vähänkään lipsahtaa, esityksen imu hetkeksi vaimenee. Eli tällainen aihe pitänee esittää niin yli kuin ikinä osaa ja niin tosissaan kuin ikinä osaa. Tästä ylinäyttelemisestä jäi myönteisenä mieleen esityksen aikana käyty suorastaan murhanhimoinen kilpailu naispääroolin esittämisestä. Kilpailu huipentui suoranaiseen roolisotaan, mikä saattaa teatterin kulisseissa olla täyttä tottakin.

Pääosin ote piti, mutta ikään kuin juuri keskivaiheilla olisi ollut löysäilyä. Vaikutelma saattoi tosin johtua siitäkin, että luulin näkökulman jossain vaiheessa vaihtuvan, että kyseessä on näytelmä näytelmässä. Mutta murhamysteeriä ratkottiin loppuun asti.

Tällä tavalla räväkästi esitettynä tämä näytelmä sopinee hyvin pikkujouluaikaan. Yleisön ei tarvitse muuta kuin antaa mennä, nauraa kun naurattaa. Mutta samalla kaiken melskeen keskellä esitys kertoo paljonkin teatterin tekemisestä, teatterin keinoista. Jos esityksessä pyytää tulitikkuja ja saa avaimet, näyttelijä ei rupea sitä ihmettelemään vaan raapii tulta avaimilla.

Ritva Sorvali