Kansallisteatterin Richard on täysin tunteeton

Shakespeare, Richard III. Ohjaus Jussi Nikkilä. Esitys Kansallisteatterin Willensaunassa 28.10.2017.

Shakespearen Richard III on näytelmä vallanhimosta, joka oikeuttaa tekemään mitä vain. Richard raivaa tieltään sukulaisiaan, veljiään, veljenpoikiaan, kaikki ne, joiden hän olettaa uhkaavan valtaansa.

Mieleen jäävin Ridhard III:n esitys on minulla edelleen Helsingin kaupunginteatterin esitys vuodelta 1968 eli 50 vuoden takaa. Tuolloin Richardia esitti Yrjö Järvinen. Hän esitti Richardin kuivahkosti, pienieleisesti, ikään kuin vaikeasti. Järvinen oli ilmeisesti eläytynyt Richardin jonkinasteiseen vammaisuuteen ja sitä kautta myös tämän mielen vainoharhaisuuteen. Hän yritti peitellä molempia vammoja.

Nyt Kansallisteatterissa näkemäni Kristo Salmisen Richard III on täysin erilainen. Tämä Richard ei suinkaan kulje pitkin seiniä mitään piilotellen vaan rehvakkaasti keskellä näyttämöä ja tulee melkein yleisön syliin. Yritin miettiä, miksi tekijät ovat ajatelleet, että Richard olisi tällainen. Richard kuitenkin juonittelee koko ajan, teettää murhia, suunnittelee niitä lisää eikä tämä Richard näytä välittävän kiinnijäämisestään.

Onko Salmisen Richard III niin sekaisin, että hän ei ymmärrä piilotella tekojaan vai onko hän niin tiukasti vallan kahvassa, että hänen ei tarvitse välittää mistään mitään. Ja onko hän täysin tunnevammainen, joka ei välitä mistään mitään vaan pystyy murhauttamaan esimerkiksi lapsia.

Vai onko niin, että meidän aikamme vaatii erilaisen Richardin? Meidän aikanamme saa olla röyhkeä ihan julkisesti, saa kehua itseään, oikeastaan pitääkin kehua itseään. Meidän aikamme korostaa yksilön oikeutta ajaa vain omaa etuaan muista piittaamatta. Tätä Kansallisteatterin Richard tekee aivan avoimesti.

Menin katsomaan tämän Richard III:n koska halusin vertailla sitä aiemmin näkemääni vaikuttavaan esitykseen. Teatteriesitys voi siis näköjään elää katsojan mielessä vuosikymmeniä. Kansallisteatterin Richard ei kuitenkaan jääne samalla tavalla elämään vaan on jo osittain unohtunut.

Esityksessä oli parasta selkeä ja toimiva lavastus sekä Mila Laineen musisointi.

Ritva Sorvali