Lapsuudenkodin ilmapiiriä aistimassa
Peter Sandström, Valkea kuulas. Schildts & Söderströms 2014.
Valkean kuulaan keski-ikäinen mies menee lapsuudenkotiinsa kuljettamaan vanhaa äitiään tiettyyn paikkaan. Hän viettää muutaman päivän äitinsä luona ja muistelee tuona aikana elämänsä eri vaiheita: Matkaa isän kanssa. Tutustumista Tereseen. Äitiä eri-ikäisenä.
Hän muistelee esimerkiksi sitä, kuinka äidillä oli tapana loikoa kesällä pihalla viltin päällä, juoda kahvia ruokapöydän ääressä, katsoa televisiosta yhä uudelleen samoja elokuvia, istua isän kanssa sohvassa lukemassa kirjoja toinen toisilleen. Asuessaan nuo päivät äidin luona, hän muistaa kaiken tuon.
Isän vuosikymmenien takainen kuolema väreilee taustalla. Isän yhtenä ammattina oli ollut hevosten lopettaminen, sitä hän kävi tilauksesta tekemässä matkojenkin päässä. Isän ja äidin varsinainen elinkeino oli omenatarhan pitäminen. Äidin sivuelinkeino oli parantaminen.
Kirjan minä-henkilö on oikeastaan elänyt eräänlaisen häpeän ilmapiirissä. Isä ei pitänyt työstään hevosten lopettajana, hän oli ikään kuin pyöveli, jota katsottiin kieroon. Äitiä puolestaan katsottiin pitkään sen takia, että hänellä uskottiin olevan yliluonnollisia kykyjä, ei kai hän muuten olisi pystynyt parantamaan. 1600-luvulla hänet olisi poltettu noitana.
Kun kirjan päähenkilö kävelee kotikaupungissaan, hän muistaa milloin mitäkin, ja ajatus lähtee seuraamaan muistoa. Erityisesti hän muistaa tuolloisen tyttöystävänsä Teresen, missä he tapailivat ja kuinka hän sai hoidettavakseen Teresen rotan.
Onko kyseessä omaelämäkerta vai romaani vai omaelämäkerrallinen romaani? Päähenkilöllä ei ole nimeä, ei myöskään isällä eikä äidillä. Naapureilla on nimet. Niinpä lukiessa tuntuu, että kirjoittaja kirjoittaa hyvin läheltä, että tämä on koettua ja elettyä, näin tämä ihminen on lapsena ja nuorena kokenut.
Pidin kirjan viipyilevästä ja kiireettömästä tunnelmasta. Äidin luona oli aikaa, voitiin vain istua vierekkäin, juoda kahvia ja hengittää samaa ilmaa. Kummankaan ei tarvinnut esittää mitään.
Isän kuolema todellakin väreilee kaiken takana, ja olisin toivonut, että siitä olisi kerrottu enemmän. Nyt se jäi lukijan oivalluskyvyn varaan. Isän suhteen Valkea kuulas on kuin dekkari, jonka keskeinen juonne jäi hieman ilmaan.
Ritva Sorvali