Claes Andersson puhui kirjoittamisestaan ja vanhenemisesta

Kirjailija Claes Andersson Kouvolan kirjaston vieraana ke 2.11.2016

• Olen tehnyt sellaista työtä, mistä olen kiinnostunut. Puolivahingossa ajauduin kansanedustajaksi. Vuonna 1955 sai itse päättää mitä halusi opiskella. Ajattelin että ei ehkä pidä ryhtyä ammattilaiseksi sellaisessa mitä rakastaa, kuten kirjallisuudessa. Niinpä menin lääkikseen ja siellä erikoistuin psykiatriaan. Mikä voisi olla kiinnostavampaa kuin ihmismieli.

Claes Andersson kertoi kouluaikaisesta äidinkielen opettajastaan, joka oli mainostanut tiettyjä klassikkoja sanomalla, että te olette aivan liian nuoria lukemaan näitä, jolloin he kaikki tietenkin ryntäsivät lukemaan juuri niitä kirjoja.

Ruotsin kieli on Anderssonille kaunokirjallisuuden kieli, äidinkieli. Muita tekstejä hän kirjoittaa myös suomeksi. Joka päivä hän kirjoittaa 3-4 tuntia oli sitten inspiraatiota tai ei. Jokainen kirjoittaa tietenkin ennen kaikkea itsestään, oli teksti sijoitettu minne hyvänsä. Kirjoittaminen ei ole suinkaan helppoa, sitä keksii vaikka mitä tekovastuksia.

Miten vanheneminen pitäisi ottaa? Eihän sille ole vaihtoehtoa, jos haluaa pysyä hengissä. Sehän on yhtä luonnollista kuin kuolema. Eikä kuolema ole pelottava vaan kuoleminen. Eutanasia pitäisi olla mahdollista.

Jotkut perusasiat ovat Claes Anderssonin mukaan ikuisia kuten se, että huono-osaisia pitää puolustaa. Hyväosaiset kyllä pärjäävät. Psykiatri joutuu tapaamaan ihmisiä, jotka ovat kolhittuja, rikkimenneitä. Kaikki eivät ole voineet olla oman onnensa seppiä. He tarvitsevat apua.

Ritva Sorvali