Iitin Simpauttaja tuntuu edelleen ajankohtaiselta

Heikki Turunen, Simpauttaja, dramatisointi Markku Hyvönen. Ohjaus Kimmo Rämä. Iitin kesäteatterin ensi-ilta Pitokartano Kurjenmiekan pihalla pe 1.7.2016.

Simpauttajassa ruma sana täräytetään juuri niin kuin se on, ja hyvin Iitin näyttelijät tähän pystyvät: paskat ja perkeleet lentävät ilmoille tiuhaan tahtiin. Se että valtio oli 1970-luvulla nimennyt rikollisiksi puuhiksi karjankasvattamisen ja voin syönnin, kirvoitti Turusen kuvaamat maalaiset ärhäkkään kielenkäyttöön.

Ohjaajan oma ratkaisu lienee ollut, että esimerkiksi kylän filosofia Kaunismäen Jomppaa esitti Ritva Muhonen ilman mitään mieheksi muuttamisyrityksiä. Kun Muhonen naisena jatkuvassa horjuvasssa humalatilassa örvelsi lehtimies-Jompan viisaita repliikkejä, ne saivat aivan uuden luonteen.

Toinen ohjaajan ratkaisu oli, että paikallista maanviljelijää Pirtamon Joukoa esitti kaksi miehiksi puettua naista. Nämä puhuivat Joukon repliikkejä vuorotellen, eikä se oikeastaan hassummalta kuulostanutkaan. Molemmilla näyttelijöillä oli tämän lisäksi myös naisroolit.

Muutamilla muillakin oli kaksoisrooleja, Jari Viljamaalla suorastaan kolme roolia, joissa hän seikkaili melko suvereenisti. Hän oli Otto, Pirtamo ja Hemmo.

Parhaiten näyttelijöistä jäivät mieleeni Markku Heinon Kuuno Taivainen ja Leena Torvikosken Lyyli Kaurapelto. He olivat niin tosissaan rooleissaan, että heitä olisi kuunnellut enemmänkin. Myös Jarmo Tähtinen ja Liisa Alatalo Ryynäsen pariskunnan rooleissa tuntuivat hyvin todentuntuisilta.

Pekka Malin Simpauttajana onnistui hänkin varsin hyvin ja myös Niina Honkon Juuli Taivainen hehkeänä emäntänä pärjäsi hyvin Simpauttajalle. Lautalan pojat Leevi ja Lenni olivat molemmat hieman nuoria rooleihinsa, mutta etenkin Leevi Imppana onnistui hyvin siihen nähden että oli joutunut pikaharjoituksella paikkaamaan sairastunutta.

Simpauttaja on suomalaisen maaltamuuton, sodankäyneiden miesten katkeruuden ja naisten ennenaikaisen akoittumisen rehevä kuvaus. Maaltamuutto on edelleen ajankohtaista, miksei myös katkeruuden esiin nostama pirullisuus. Kyllä niitä meistä löytyy, joten Simpauttajassa on vieläkin tarttumapintaa suomalaisiin.

Oton tarina noussee kuitenkin kaiken muun ylitse. Ikuisesti ajankohtaista on se, että puolustuskyvyttömin uhrataan. Aivan kaikkea sanottua en kuullut, sillä näyttelijöillä ei ollut mikkejä. Onneksi aihe oli tuttu, joten kärryillä pysyi.

Ritva Sorvali