Morsiusneidot paransi koko ajan juoksuaan

Elisabeth Coleman, Morsiusneitojen salaisuudet. Ohjaus Satu Linnapuomi. Ensi-ilta Kouvolan Teatterissa 12.3.2016.

Kouvolan Teatterin Morsiusneitojen salaisuudet kuvaa aluksi häiden odotusta, tavallaan morsiamen polttareita. Ollaan hotellissa ja morsiusneidot (Satu Taalikainen ja Tytti Vänskä) puhuvat morsiamen kanssa – lähinnä miehistä.

Toinen morsiusneidoista on saanut tietää, että sulhasella on ehkä ollut suhde jonkun muun kanssa. Morsiusneidot pähkäilevät keskenään pitäisikö heidän kertoa tästä morsiamelle vai eikö pitäisi. Tytti Vänskästä oli tehty jotenkin kovempi tyyppi, ja ilmeisesti hänen on pitänyt muuttaa ääntäänkin niin, että artikulaatio jonkin verran kärsi.

Toinen alkupuolen asia on morsiamen äidin (Niina Petelius-Lehto) hätäily siitä, sihtaavatko morsiusneitojen kengät varmasti samalla tavalla, riittääkö koristenauha kirkon kaikkiin penkkeihin, ketkä istuvat kenenkin vieressä hääpöydässä ja niin edelleen. Petelius-Lehdon määrätietoinen ja toimekas hääjärjestely toimi hyvänä vastapainona nuorempien naisten miespuheille.

Mutta oikeastaan näytelmä pääsee vauhtiin vasta väliajan jälkeen, kun vähintäänkin epäilyksenalainen sulhanen ilmaantuu lavalle. Köysi sulhasen kaulassa kiristyy vähitellen yhä tiukemmalle, välillä sovitaan ja taas otetaan yhteen. Väliajan jälkeen Morsiusneitojen salaisuudet muuttuu todelliseksi draamaksi ja myös näyttelijät pääsevät panemaan parastaan.

Rebecca Viitala morsiamena joutuu taipumaan monelle mutkalle. Hän saakin roolista irti sen valtavan raivon ja pettymyksen, minkä kuka tahansa morsian vastaavassa tilanteessa kokisi. Hän on odottanut näitä häitä vuosikausia, suunnitellut lapsilukua ja rakentanut elämäänsä muutenkin perheelliseen suuntaan. Hajoaako tämä rakennelma, perutaanko häät, mitä tämä kaikki onkaan jo tähän asti maksanut? Hän on 34-vuotias, pääseekö hän koskaan tämän asian yli?

Arvoituksellisen varamorsiusneidon Petra Lehmusmetsän tulo näyttämölle lisää pötköä pesään, draamaan tulee taas uusi näkökulma. Panu Poutasen sulhanen joutuu varsinaiseen kiirastuleen, matelemaan maassa, keksimään yhä uusia valheita. Vasta näytelmän lopussa selviää, mitä oikein on tapahtunut ja mitä tulee tapahtumaan. Vai selviääkö?

Esityksen alkupuoli on ehkä tarkoitettu ensisijaisesti nuoremmille naisille, mutta väliajan jälkeinen loppuosa on tarkoitettu kaikille. Joten ei kannata vielä lyödä hanskoja tiskiin, jos alkupuoli ei sykähdyttänyt. Lopussa kiitos seisoo.

Ritva Sorvali