Rosa Liksomin ukot uhoavat edelleen

Rosa Liksom, Väliaikainen. Like 2014.

Rosa Liksom jatkaa Väliaikaisen monologeissaan vanhoja tuttuja aiheitaan. Helsingin seudulle sijoittuvat tarinat avaavat työttömien, yksinhuoltajien, erityyppisten yrittäjien, eläkeläisten ja muiden elämäänsä etsivien arkea. Parhaiten näistä jäi mieleen yksinhuoltajaäiti, joka aina aamutoimien jälkeen suunnisti lapsineen jonoihin. Kelan jonossa, sossun jonossa ja Hurstin jonossa tapasi varmasti tuttuja ja lapsillakin oli leikkikavereita.

Edelleen parhaimmillaan Liksom on kuitenkin Pohjolan jutuissaan. Kun hän siellä asettuu milloin kenenkin ukon tai akan nahkoihin ja alkaa jutustella tämän elämää, tutulta tuntuu. Jonkin suvun miehet saattavat olla kaikki pekkoja tai äitimuori soittaa aikamiespojalleen 10 minuutin välein, kun eihän poika osaa pukeutua eikä syödä ellei äiti ole koko ajan ohjastamassa.

Tai sitten lähretään Ruothiin tai Kellisvaahraan tai etsitään työtä Moskovaa ja Kiinaa myöten pitkin maailmaa, käydään läpi suvun jäsenten naimakaupat, lennetään Prysselistä kesälomalle korjaamaan perikunnan mökkiä, rynnätään raivoisalla joukolla karvalakkilähetystönä Helsinkiin vastustamaan kuntaliitosta, päästään läpi edustakuntavaaleissa, voitetaan lotossa tai tilataan akka kotiin netin avulla.

Jostain syystä useimmat jutut oli kirjoitettu miesten näkökulmasta. Miehiä Lapissa lieneekin tätä nykyä enemmän kuin naisia. Aika monessa tarinassa henkilöinä ovat myös papit ja lukkarit tai muuten uskonnon kanssa hääräävät ihmiset. Lisäksi uskonto ja seksi näyttävät kulkevan lähellä toisiaan noilla lakeuksilla.

Osittain murteelliset tekstit ovat humoristisia ja helppolukuisia. Kaikki taisivat olla minä-muotoisia, eli ollaan sisällä kunkin henkilön elämäntilanteessa, tunteissa ja ajatuksissa. Hempeilyä ei juuri löydy vaan päinvastoin, ruma sana sanotaan juuri niin kuin se on. Mutta tämä tyyli sopii näihin ihmisiin ja noihin maisemiin.

Toivottavasti teatterit taas tarttuvat Rosa Liksomin teksteihin. Ne pääsevät vielä paremmin esille hyvän näyttelijän esittäminä.

Ritva Sorvali