Rakkaus on silta joka kantaa

Erich Segal – Howard Goodall – Stephen Clark, Love Story. Ohjaus Henrik Timonen, kapellimestari Ilkka Kahri, koreografia Seppo Välinen, lavastus Sanna Halme, puvut Riitta Anttonen-Palo, valot Kalle Ropponen, äänet Kari Mitikka. Pohjoismainen kantaesitys Kouvolan Teatterissa 4.9.2015.

Kouvolan Teatterin Love Story on selkeä ja pelkistetty tarina Jennyn ja Oliverin (Elina Aalto ja Jukka Nylund) 1970-luvulle sijoittuvasta rakkaudesta. Nuoret tutustuvat, rakastuvat, käyvät visiitillä molempien kodeissa, menevät naimisiin ja sitten tulee suru. Luultavasti kukaan ei voine ainakaan pahastua tästä rakkautta pursuavasta esityksestä, vaikka siinä tosin muutaman kerran kiroillaankin.

Rakkauden vastapainona väijyy isän ja pojan ikään kuin leppymätön viha toisiaan kohtaan. Tämä ilmeisen molemminpuolinen vastenmielisyys oli niin kaiken kattavaa, että se tavallaan nousi vastateemaksi päätarinalle, rakkaudelle. Täysin minulle ei kuitenkaan selvinnyt, mistä moinen vihanpito oikein oli alkanut.

Pelkistetyllä kerronnalla Kouvolan Teatteri oli ainakin osittain onnistunut välttämään liian imelän vaikutelman, mikä tällaista aihetta koko ajan vaanii. Esimerkiksi suuren näyttämön lavastus koostui vain muutamista sermeistä, pöydistä ja tuoleista.

Oikeastaan lavastus olikin tehty valoilla. Valosuunnittelu alkoi jo esiripusta, jossa väreili esityksen nimi. Esityksen alettua näyttämö hulmahti tämän tästä eri värisävyihin, valot olivat tärkeä osa esityskokonaisuutta. Esimerkiksi talvi saatiin aikaan koko näyttämön valaisseella jääkukka-aiheisella valomerellä.

Erittäin hyvin oli toteutettu nuorenparin vierailu Oliverin rikkaassa kodissa; valtavan pitkä valkoinen ruokapöytä, jossa kaikki istuivat kaukana toisistaan ja armeijamaisesti koulutetut tarjoilijat tekemässä koreografiaansa pöydän ympärillä. Vaikutelma oli niin tunnekylmä, että puistatti.

Esityksessä on yli 10 pääosin hidastempoista laulua, osaa niistä esitetään useampaan kertaan ja eri miehityksillä. Selkeimmin muista lauluista poikkeaa nopeatempoinen italialaissävyinen Pastalaulu, jossa ripeästi maustetaan pastaa hellan äärellä. Laulut ja myös tanssit sujuivat kaikilta mainiosti. Esityksessä on kymmenkunta näyttelijää.

Kouvolan Teatteri mainostaa Love Storya vastapainona nykyajan kovalle menolle. Halutaan korostaa rakkauden voimaa. Samalla teatteri on halunnut palvella sitä yleisöä, joka viime kaudella paheksui ronskia kielenkäyttöä ja kovia aiheita. Toivottavasti rakkausaiheesta kiinnostunut yleisö nyt miehittää teatterin katsomon, sillä esitys on hyvin tehty. Alussa ja lopussa laulettu Sanaton suorastaan liikuttaa ja samalla se sitoo tarinan napakasti yhteen.

Toivottavasti rakkaus on silta joka kantaa väkeä teatteriin.

Ritva Sorvali