Paavo Ruotsalaisen ristiriitainen elämäntaival

Joonas Kokkonen, Viimeiset kiusaukset. Libretto Lauri Kokkonen. Kapellimestari Esa Heikkilä, ohjaus Markku Arokanto. Lavastus ja puvut Tarmo Tanttu, valot Joni Pölkki. Piano Kirsi Saari ja Pekka Asikainen, urut Pekka Ainali, lyömäsoittimet Kari Ronimus. Tuotanto: Pohjois-Kymen musiikkiopisto. Ensi-ilta Kouvolan keskuskirkossa 13.5.2015.

Viimeiset kiusaukset kertoo maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen viimeisistä hetkistä. Kuolinvuoteellaan hän käy läpi elämäänsä aviomiehenä, isänä, maanviljelijänä ja saarnamiehenä. Esityksen muita henkilöitä ovat Paavon molemmat vaimot, seppä Högman, lapset, sukulaiset sekä kuoron esittämä kansa eri rooleissa.

Paavon tarina muistuttaa sekä Jeesuksen elämäntarinaa että vaikkapa suomalaisen kansanperinteen Kullervon tarinaa. Paavo nosti itsensä tavallisen maanviljelijän yläpuolelle ottaessaan harteilleen saarnaajan roolin. Kaikkia hänen toimintansa ei miellyttänyt, joitakin se saattoi jopa ärsyttää. Oma perhe joutui sijaiskärsijäksi, kun isä kulki saarnamatkoilla, ja maatalon työt jäivät tekemättä.

Esa Ruuttunen oli kuin ilmetty Paavo. Polkkatukkaisena, lapikkaat jalassa ja kontti selässä hän kulki pitkin maita ja mantuja. Hän lauloi selkeästi ja vahvasti ja näytteli ilmeikkäästi epätoivoisia tilanteitaan. Erityisesti ajautuessaan Helsingin oppineiden pilkankohteeksi Ruuttunen sai esille Paavo Ruotsalaisen traagisen sankaruuden. Ja kotona Riitta-vaimo purki hänelle raivoaan iänikuisten matkojen takia.

Riitan esittäjä Sirkka Parvianen-Hiekkapelto sopi hänkin hyvin tähän rooliin ja näytteli hienosti. Hänen laulunsa piti kuitenkin ilmeisesti mennä niin korkealta ja kovaa, että sanat hukkuivat jonnekin. Sama sanojen hukkumisongelma vaivasi muitakin naisrooleja. Onneksi sentään kuultiin, kun Riitta huusi Paavolle: ”Minä tapan sinut.” Heikki Halinen esitti hyvin pariskunnan poikaa Juhanaa, joka murhataan nuorena.

Ja erittäin hyvin esitti Riku Pelo seppä Högmania, joka sai Paavo Ruotsalaisen innostumaan saarnamiehen roolista. Riku Pelon replikointi sekä elekieli oli selkeää ja rauhallista, häntä oli ilo kuunnella.

Kuoro esitti kyläläisiä, hallaa, Helsingin hienostoa ja milloin mitäkin väkijoukkoa. Kuoro liikkui kurinalaisesti paikasta toiseen ja lauloi eri rooleissa. Erityisesti juuri ison kuoron hallittu liikunta paljasti, miten tarkkaan kaikki oli harjoiteltu.

Keskuskirkko sopi hyvin tämä oopperan esityspaikaksi. Alttarin tienoille oli rakennettu kolmiosainen lavastus, joka mukautui moneen tarkoitukseen. Valoilla luotiin esimerkiksi kuoleman yliluonnollinen vaikutelma, ja valoilla tietenkin ohjattiin katsojan mielenkiintoa tiettyihin paikkoihin.

Tuntui todella ylpeältä istua Kouvolan keskuskirkossa todistamassa paikallisen musiikkiopiston suurtyötä. Kaikki sujui, näkyi ja kuului. Esityksen loppuvirret olivat hyvä huipennus koko tilaisuudelle.

Ritva Sorvali